VILJAVAMPI PELTO, TÄYDEMMÄT TONKAT  -  SILVOLAN MAAMIESSEURA

Anttola - Kerimäki - Simpala  -kyläkirjasta (1988)  osion kirjoittanut Martti Hyvärinen ja Erkki Kärkkäinen

Esipuhe


Seuraava kirjoitus esittelee keskeisimpiä tapahtumia Silvolan maamiesseuran pitkältä taipaleelta.  Esityksen runkona on seuran 40-vuotisjuhlassa vuonna 1963 pidetty puhe,  ja tässä saamme lukea sen melkein samanlaisena kuin se aikoinaan ilmoille lausuttiin  -  puhujan nimeä ei ole saatu selville.

"Muistelmia Kerimäen Silvolan maamiesseuran 40-vuotistaipaleelta"

"Mikkelin läänin maanviljelysseuran järjestämillä maamiespäivillä 11. päivänä helmikuuta 1923 Kyllölänmäellä,  Väinö Kukkosen talossa,  heräsi päivien osanottajien mielessä ajatus perustaa maamiesseura seutumme maanviljelijöiden ammattitaidon kohottamiseksi ja edistämiseksi sekä yhteistoiminnan aikaansaamiseksi paikkakkunnalle.  Yksimielisesti päätettiin,  että maanviljelijät Juho Nousiainen ja Väinö Kukkonen kutsuvat, asiaa valmisteltuaan,  parhaaksi näkemällään tavalla ja ajalla perustavan kokouksen koolle.

Valitut kokoonkutsujat panivatkin toimeksi ja niinpä seutukuntalaiset saivat lukea helmikuun 17. päivänä Itä-Savosta, että Silvolan maamiesseuran perustava kokous pidetään Kyllölänmäellä Väinö Kukkosen talossa maaliskuun 3. päivänä 1923.  Tähän kokoukseen saapui myös pyydettynä maatalousneuvos Lauri Uotila ja sattumalta myös maatalousneuvos J. Laitinen.

Kun oli laulettu yhteisesti "Savolaisten laulu",  kertoi neuvoja Uotila kokoukseen saapuneille Mikkelin läänin maanviljelysseuran terveiset,  sekä puhui maamiesseuran tarpeellisuudesta ja antoi ohjeet sellaisen perustamisesta.  Tämän jälkeen aloitettiin kokous puheenjohtajanaan neuvoja Uotila ja pöytäkirjan kirjoittajana Väinö Kukkonen.

Yksimielisesti päätettiin  perustaa paikkakunnalle maamiesseura toimialuenaan Kerimäen, Anttolan, Nojamaan, Tihviin ja Simpalan kylät.  Ja jo tässä perustavassa kokouksessa kirjoitti seuran jäsenluetteloon nimensä lähes viisikymmentä jäsentä,  joista valittiin ensimmäiseen seuran johtokuntaan varsinaisiksi jäseniksi maanviljelijät Väinö Kukkonen,  Olli Leinonen,  Edvard Andersson,  Abel Laamanen,  Paavo Kupiainen ja Aksel Silvast,  ja varajäseniksi maanviljelijät Niilo Kosonen,  Otto Mielonen,  Ernst Hirvonen ja Ernst Kinnunen.

Seuran toimihenkilöinä ovat toimineet vuosina 1923 - 1987 seuraavat:

Esimiehet
Väinö Kukkonen, mv. 1923-1924
Paavo Mielonen, mv. 1925-1931
Kusti Laukkanen, mv. 1932-1933
Eino Laamanen, mv. 1934-1947
Martti Laukkanen, mv. 1948-1953
Otto Mielonen, mv. 1954-1959
Toivo Väkeväinen, mv. 1960-1968
Esa Laamanen, mv. 1969-1980
Martti Laukkanen, mv. 1981-1985
Jukka Leinonen, mv. 1986-edelleen

Sihteerit
Ilmari Andersson, op. 1923-1924
V. Tynkkynen, mv. 1925-1926
Einar Mielonen, mv. 1927-1928
Ernst Hirvonen, mv. 1929-1930
Paavo Hirvonen, mv. 1931-1947
Viljam Tynkkynen, mv. 1948-1953
Ensio Koponen, mv. 1954-1959
Touko Kosonen, mv. 1960-1968
Erkki Kärkkäinen, mv. 1969-edelleen

Rahastonhoitajat
Ernst Kinnunen, mv. 1923-1926
Ernst Hirvonen, mv. 1927-1930
Paavo Hirvonen 1931-1947
Viljam Tynkkynen 1948-1953
Veikko Juuti, mv. 1954-
Heikki Hirvonen, mv.  

On tunnettua,  että seura,  olipa se minkä niminen tahansa,  tarvitsee toimintaansa varten rahavaroja.  Niinpä seuran ensimmäisiä tehtäviä oli suunnitella tämäkin puoli.  Jo perustavassa kokouksessa päätettiin pitää ompeluseuroja kahvitarjoiluineen varojen kartuttamiseksi.   Samoin pidettiin alkuainoina varsin ahkerasti ohjelmallisia iltamia ja muita illanviettoja,  joissa paikalliset neuvojat pitivät maatalousammatillisia esitelmiä.  Myöhemmin,  ainakin sotien jälkeen,  ovat ns. ohjelmalliset iltamat jääneet melko tarkkaan pois,  eräitä kesä- ja kilpailujuhlia lukuunottamatta,  koska harrastus niissä käyntiin on olematonta.

Sen sijaan tanssiaiset ovat olleet viimeisten aikojen pääasiallisin toimintamuoto varojenhankinnassa.  Varsinkin,  kun seura vuosikokouksessaan 24.1.1926 päätti ryhtyä puuhaamaan yhteistä omaa taloa Silvolan V & U -seuran Nousun kanssa,  tarvittiin varoja paljon.  Talkookeräykset ja -työt antoivat kyllä merkittävän suuren osuuden,  mutta muutkin edellä mainitut hankintatavat olivat tavallista vilkkaammassa toimessa ja tuloksena oli oman talon tupaantuliaiset 12.12.1929,  ja kaikkinainen toiminta pääsi paljon vaivattomampiin uomiin.

Ikävä kyllä tämä talo paloi toukokuussa v.1942 oltuaan sitä ennen 10.10.1939-30.6.1941 puolustuslaitoksen käytössä.  Talon palo lamautti sodan lisäksi seuran toimintaa niin,  että vain varsinaiset kokoukset pidettiin ja edustustehtävät hoidettiin.

3.3.1948 seura täytti 25 vuotta, mutta talon puuttumisen vuoksi 25-vuotisjuhlat pidettiin vasta 27. päivänä heinäkuuta palaneen seurojentalon rauniolla.  Tässä juhlassa olivat puhujina mm. kansanedustaja, emäntä Aino Luostarinen ja agr. Lauri Tolonen.  Edellisenä päivänä pidettiin työmestaruuskilpailut,  joissa oli kilpailulajeja sekä miehille että naisille.

Vuonna 1949 kesäkuun 12. päivänä pidetyssä seuran ylimääräisessä kokouksessa päätettiin seuran rahavarat luovuttaa Silvolan V & U-seura Nousun korottomaan käyttöön tämän ryhtyessä rakentamaan huvimajaa palaneen seurojentalon läheisyyteen.  Korvauksena seura sai käyttää majaa omiin tanssiaisiinsa ja muihin tarkoituksiin.  Ajateltiin, ettei tuollainen ns. tanssilava sovi maamiesseuran omistukseen.  Oman tarkoituksensa kuitenkin tuo rahansijoitus täytti.  Sitten,  kun tuota tanssilavaa ei saanut käyttää,  alettiin molempien seurojen toimesta puuhata uutta omaa taloa.

29.3.1953 pidetyssä seurojen yhteisessä kokouksessa päätettiin seurojentalon tonttien vaihto mv. Pulkkisen kanssa.  Entinen tontti katsottiin sopimattomaksi tien muuttumisen ym.  seikkojen vuoksi.  Jo vuonna 1952 valittu talonrakennustoimikunta jatkoi sitkeästi puuhaansa ja monien kokousten ja talonpaikkariitojen jälkeen alettiin uutta taloa rakentaa heinäkuussa vuonna 1953.

Kilpailutoiminta eri maataloustöissä on aina ollut seuran toiminnassa melkeinpä etualalla,  joskin ensimmäiset seuran järjestämät kilpailut olivat kilpa-ajot,  jotka pidettiin 1.3.1925 Suurenjärven jäällä - voittajaksi selviytyi Paavo Laamanen Husu-tammansa kanssa.  Työmestaruuskilpailut alkoivat 9.8.1930 jatkuen keskeytyksettä joka vuosi aina vuoteen 1939 saakka.  Kilpailulajeina olivat ojankaivu ja kyntö,  myöhemmin kilpailulajeja lisättiin sekä miesten että naisten käsitöillä.  Näihin kilpailuihin ottivat osaa Kerimäen,  Punkaharjun ja Enonkosken maamiesseurat.  Kilpailukokemusta ja taitoa kertyi niin paljon,  että Kerimäen maatalousnäyttelyssä v. 1935 seuran kyntäjät saivat kaksi kunniapalkintoa ja kaksi kolmatta palkintoa, ojankaivajat myös pääsivät palkinnoille.

Sotien jälkeen tämä kilpailutoiminta on koneellistunut - hevoset ja lapiotkin ovat jääneet syrjään, traktoreilla kynnetään,  oja-aurat avaavat ojia.  Kuitenkin kyntö traktoreilla on katsottu kilvan arvoiseksi ja näitä kilpailuja on pidetty seuran toimesta ja osallistuttu toisten seurojen kilpailuihin.  Tässäkin lajissa seuramme jäsenet ovat päässeet mainittaviin saavutuksiin.  Varsinkin Risto Kosonen on osoittautunut varmaksi kilpailukyntäjäksi - kyntänee kai hyvin omiakin peltojaan - keräillen viime vuosina vain ensimmäisiä palkintoja sekä kuntien välisissä että myös läänin kilpailussa.

Vuonna 1934 maamiesseuran alaosastoksi perustettu naisosasto on pitänyt tavattoman määrän kilpailuja - niitä naisten töitäkin on niin monenlaisia.  Pääasiassa tämän vilkkaan kilpailutoiminnan ja vuosina 1934-1935 pidetyn ns. "mutakerhon" ansiosta seura on saanut Mikkelin läänin maanviljelysseuran toimialueen toimintakilpailuissa mm. toisen ja kolmannen palkinnon.

Kun seura oli saanut naiset alaosastokseen, alkoi kylänkäynti eli retkeily,  Seura vuokrasi,  alkuaikoina katetun kuorma-auton, myöhemmin linja-auton, joka lastautui seuran jäsenistä täyteen ja sitten lähdettiin katselemaan mallitiloja, tehtaita, maatalouskouluja, puutarhoja, maatalousnäyttelyitä ym.  Näin otettiin oppia ja ohjeita kotona sovellettavaksi ja virkistykseksi arkisen työn lomaan.  Samoin kaikkinainen kurssitoiminta on ollut vilkasta ja osanottajia on riittänyt ja monta opettavaa ohjetta on saatu.

Naiset ovat tässäkin toimintamuodossa touhunneet enemmän,  heidän kurssinsa ovat yleensä pitempiä.  Koneellistuminen on tuonut miehille konekurssit ja huolto- ja ajokorttisuoritukset yms.

Kuten edellä mainittiin, oli seuran toimialue laaja käsittäen useita kyliä.  Myöhemmin monet näistä kylistä ovat perustaneet omat seuransa eroten tästä seurasta pois.  Nojanmaan kylä oli ensimmäinen,  sitten seurasi Simpala ja Tihvii vuonna 1954.  Silti varsinaisen emäseuran jäsenmäärä ei ole sanottavasti pienentynyt  -  toiminta vaan on tiivistynyt paremmin hoidettavaksi ja yhtenäisemmäksi.

Vuosina 1935 ja 1952 pidetyissä Kerimäen maatalousnäyttelyissä oli seura mukana osallistumalla näyttelyiden järjestelyihin sekä myös ottaen osaa jäseniensä esittämillä näyttelyesineillä ja eläimillä.  Kummatkin näyttelyt onnistuivat hyvin.  Rehellisesti seura sai osuuden huomattavista voitoista ja jäsenet kantoivat koteihinsa varsin paljon palkintoja ja kunniakirjoja.  Samoin  vuonna 1961 Säämingin Kellarpellossa pidetyssä maatalousnäyttelyssä saivat seuramme jäsenet useita palkintoja.

Alkusanoissa mainittiin,  että seura pitäisi perustaa,  että seutukunnan viljelijöiden ammattitaito ja yhteishenki kohentuisi.  On sanottava,  että nyt 40 vuotta täyttävä seura on täyttänyt tarkoituksensa.  Ei ole oikein sanoa,  että kun nyt on näin hyviin tuloksiin päästy,  voidaan lepäillä laakereilla.  Kyllä yritettävä on edelleen.  Aina tutkijat ja koetoimintamiehet keksivät jotakin uutta käytäntöön otettavaa ja ammattikuntamme elinehtoja parantavaa ja helpottavaa viljelyksen, karjan ja koneiden alalla.  Näitä uutuuksia on kokeiltava ja sovellettava käyttöön ja parhaiten se käy maamiesseurojen välityksellä ja maatalousneuvojien opastuksella.  -  Puhumattakaan naisten avuksi suunnitelluista koneista ja laitteista sekä muista uutuuksista,  jotka nekin tarvitsevat omaa opastustaan ja ohjaustaan,  jotta niitä voitaisiin järkevästi ja kannattavasti käyttää ja varsinkin ostaa.  Maatalousnaisten kotitalous- ja konekonsulentit neuvovat kursseja ja esitelmiä pitämällä näissä pulmissa.

Toivokaamme siis, että yhteisymmärrys olisi yhä edelleen seuramme toiminnassa tällä alkavalla 50-vuotistaipaleella."


Jälkipuhe

Lähestyttäessä nykypäivää seura on pyrkinyt järjestämään kursseja ja kannustamaan jäseniään yhteishankintoihin ja talkoisiin.

Seuran jäsenmäärä on parhaimmillaan kohonnut lähes yhdeksäänkymmeneen.  1980-luvulla jäsenmäärä on vakiintunut viidenkymmenen paikkeille.
 
Powered by Smart Kotisivutyökalu