VALOA KANSALLE  -  POSTI-,  PUHELIN-  JA  SÄHKÖPALVELUT

Anttola - Kerimäki - Simpala kyläkirjasta (1988), osion kirjoittanut Eero Hirvonen

Monenlaista postia

Lukutaito levisi kansan keskuuteen niin, että lähes jokainen osasi lukea lehdestä itseään kiinnostavat kohdat.  Lukutaitohan oli levinnyt seurakunnan, kiertokoulun ja Silvola-Simpalan kansakoulun opetuksen ansiosta.

Suurin osa postista oli sanomalehtiä.  Seudun sanomalehdet ilmestyivät kolme kertaa viikossa.  Nämä lehdet olivat Itä-Savo ja Savonmaa,  joiden ilmestymispäiviä olivat tiistai, torstai ja lauantai.  Moniin maataloihin tilattiin myös Pellervo ja Karjatalouslehti.

Velkaantuneille talonisännille saapui pankkien lähettämiä vekselin uusimiskehoituksia vähintään kolmen kuukauden välein.  Koska vekseleitä saattoi olla useita eri pankeista,  riitti myös tällaista kirjepostia kuljetettavaksi.  Näin tapahtui 1920-luvun lopulla ja varsinkin 1930-luvulla,  jolloin maatilojen konkurssit olivat hyvin yleisiä.

Jonkin verran kulki muitakin kirjeitä ja kortteja.  Rakkauskirjeitäkin taisi tulla omissa kapeissa kuorissaan.


Sähinää rautatieasemalla

Postinvaihto tapahtui Silvolan asemalla siten, että postinhoitaja tai rautatievirkailija tuli junan postivaunun vierelle kädessään sinetöity postisäkki lähtevää postia,  ja siinä samalla postivaunun virkailija ojensi tai pudotti maahan tulevan postisäkin.  Kun sitten aseman konttorihuoneessa oli ehditty tuleva posti lajitella ja Anttola-Ruokojärvi -postilinjan kuljettaja oli saanut omansa,  aukeni postiluukku aseman odotussaliin.  Paikallisen postin nimihuutojakelu saattoi alkaa.  Varsinkin lehtien ilmestymispäivinä oli odotussali lähes täynnä postinhakijoita.  Näin se toimi kyläläisten kohtaus- ja seurustelupaikkana.

Postinjakelu nimihuudolla aseman odotussaliin kerääntyneille postinhakijoille hoitui siten, että postinjakajan sanoman nimen luukun lähellä olevat toistivat ja näin "viesti" meni perille.  Postin saaja vastasi "otetaan" ja pian olikin hänellä oma posti kourassaan.  Myös naapureiden posteja otettiin mukaan perille vietäväksi.

Postinhoitaja Hilja Rädyn ja asmapäällikkö Antti Rädyn hyväntahtoisuudesta saatiin postia muulloinkin kuin nimenhuudon aikaan.  Koululaisetkin saivat mukaansa postia kotiin vietäväksi.  Samoin pitkin päivää kauppa-asioilla liikkuneet kävivät usein pyytämässä postiansa.  Maidonkuljettajat liikkuivat junankulkuaikaan jo klo 5.00 - 6.00.  Se oli niin aikaisin, ettei sen päivän posti ollut vielä saapunut, joten heidän kuljettamansa lehtiposti oli vähäistä.


Jalan, hevosella, autolla

Arnd Pesonen kuljetti postia hevosella Savonlinnasta Elisenvaaraan saakka.  Rautatien valmistumisen jälkeen jäi Arnd Pesosen tehtäväksi postin kuljetus Silvolan rautatieasemalta Anttola - Ruokojärvi - Makkola - Enonkoski -linjalle.  Perillä piti yöpyä varsinkin huonolla säillä.

1920-luvulla, jolloin Arnd pesosen poika Emil Pesonen rakensi itse auton ostamalleen alustalle,  alkoi postin autonkuljetus ja henkilöliikenne - mutta vain kesäaikaan,  sillä talviaurausta ei tuohon aikaan vielä olllut.

1930-luvulla, jolloin valmistui tie välille Hannolanpelto - Makkola - Enonkoski,  siirtyi postinkuljetus Savonlinnasta Makkola - Enonkoski -linjalle.  Silvolasta Anttola- Ruokojärvi -linjaa alkoi kuljettaa jalkamiehenä, potkurilla ja suksillakin hiihtäen Karhu -niminen mies.  Häneen jälkeensä hommaa hoiti Luostarinen niin kauan, kunnes postitoimipaikat perustettiin molempiin kyliin.  Postinkuljetus rautateitse Silvolaan lakkautettiin ja autot saivat sen tehtäväkseen.

Postin "huutojako" jatkui,  kunnes palkattu henkilö alkoi kuljettaa postia tienvarsien postilaatikoihin.  Tätä ennen kerimäenkyläläiset ja simanalalaiset kävivät itse postin Silvolan asemalta ja Anttolan kyläläiset Laamasen kaupalta.


Postitoimipaikoista

Silvolan postitoimipaikan perustamisesta ei liene ainakaan paikallisissa lähteissä tarkkaa tietoa.  Mutta kyllä se rautatieasemalla on ollut aseman valmistumisesta alkaen 1908.

Tämä postitoimipaikka siirtyi rautatieasemalta viereiseen taloon 14.2.1983.  Anttola oli saanut oman Haapakallio -postitoimipaikkansa 1.4.1951,  aluksi Helmi Kososen kaupan yhteyteen.  "Virallinen" postiauto alkoi kulkea samanaikaisesti,  kun VR:n postivaunu välillä Savonlinna - Parikkala lakkasi kulkemasta ja postinumerojärjestelmä otettiin käyttöön.



SIIHEN AIKAAN KUN ISÄ HEHKULAMPUN OSTI  -  SÄHKÖN TIE SILVOLAAN


Silvola sai sähköt vuonna 1948.  Tuolloin elettiin vielä aikaa,  jolloin hehkulamppu ei ollut löytänyt tietään syrjäisiin kyläkuntiin.  Seuraavassa kuvaus siitä,  kuinka "uuden ajan valo" saatiin kotikyläämme.

Savonlinnalainen yhtymä Moinsalmen Sähkö suunnitteli ja rakensi korkeajännitelinjan Moinsalmelle,  jolloin koko Pihlajaveden pohjoispuoli Suurjärveä myöten sai muuntopiirinsä sähköineen.  Tältä korkeajännitelinjalta haarautui linja Kulennoisiin.  tällöin alettiin käydä neuvotteluja sähkön saamisesta Silvolaan Moinsalmen Sähköyhtiön puheenjohtaja J. V. Lötjösen kanssa.  Tämä antoikin piiripäällikkö Hyökyn tehtäväksi laatia suunnitelma Silvolan sähköistämiseksi.

Näin saatiin paperille korkeajännitelinjan rakennussuunnitelma kustannusarvioineen ja muuntopiirijako.

Ruokojärvelle perustettu kalkkitehdas oli rakentanut suoran sähkölinjan Savonlinnasta toimipaikalleen ja se tarvitsi Silvolan rautatieaseman lastausalueelle sähkövirtaa myös.  Niinpä kalkkitehtaan taholta annettiin ymmärtää,  että samalta linjalta voitaisiin saada sähköt myös meidän koulupiirimme alueelle.

Näiden vaihtoehtojen pohjalta pidettiin Silvolan koululla ensimmäinen kokous,  jossa jätettiin suuunnitelmasta pois korkeajännitelinjan vetäminen Kulennoisista päin.  Näin ollen päätettiin ottaa yhteyttä kalkkitehtaan suuntaan.  Yhdysmieheksi ryhtyi Yrjö Kosonen ja hänen saatuaan ehdot selviksi pidettiin toinen kokous Yrjö ja Veikko Kososen luona.   Samassa kokouksessa nimettiin muuntopiireittäin toimihenkilöt hoitamaan hankkeen toteutumiseen liittyviä asioita.  Tällä tavoin saatiin ratkaisuun "pimeään" jääneen alueen valaistus.  Olimmehan olleet ikäänkuin motissa, sillä naapurikylät olivat jo sähkönsä saaneet:  Kulennoinen idässä,  Haapala lännessä ja Ruokojärvi luode-pohjoisessa.

Hanke ei toteutunut hankaluuksitta,  sillä esimerkiksi kaikki talot eivät ottaneet sähköä,  joten matalajännitelinjan ja muuntajien rakennuskustannukset jäivät kaikki toisten kustannettaviksi.  Vahinkojakin sattui.  Tynkkylänmäen muuntaja paloi ukkosen sytyttämänä ja Lautapellon muuntajaan meni orava aiheuttaen oikosulun ja muuntajapalon.  Nämä kaksi muuntopiiriä olisivat joutuneet keräämään varat uusien muuntajien hankintaan, mutta juuri siinä vaiheessa Suur-Savon Sähkö monopolisoi sähkönjakelun ja rakentamisen koko talousalueella.  Näin saatiinkiin paloissa tuhoutuneet muuntajat uusituiksi ilman lisämaksuja.  Hankaluuksia oli tosin muuntajien saannissa ja matalajänniteverkoston rakentamisessa.  Rakennustyön hoiti kolmen miehen porukka, johon kuuluivat Väinö, Toivo ja Eino Merta.


"HALLOO, HALLOO"  -  PUHELINASIAA ANTTOLASTA 1900 - 1955

Savonlinnaan perustetun telefooniyhtiön toimiluvassa vuodelta 1900 mainitaan mahdollisuus maaseutuyhteyksien rakentamiseen.  Yksi näistä oli 26 kilometrin taival Kerimäen kirkonkylälle.  Seuraavana vuonna Kerimäen Telefooniyhtiö sai luvan linjan rakentamiseksi Savonlinnaan.  Molemmat linjat kulkivat Anttolan kylän halki maantien varrella.

Tästä innostuneina kylän vauraimmat talolliset,  puutavaraliikemiehet sekä sahan- ja myllynomistaja perustivat oman puhelinyhtymän,  Anttolan Puhelinosuuskunnan.  Kylällä oli ammattitaitoisia linja- ja puhelinasentajia,   nimittäin Heikki Kontio ja poikansa Eemil Kontio, jotka rakensivat tarvittavat yhteydet.  Vuonna 1911 ilmestyneessä puhelinluettelossa oli 16 anttolalaista tilajaa.

Ensimmäisessä toimiluvassa kyläkeskuksen nimenä on (vuodelta 1925) Silvola - Anttolan Puhelinosuuskunta.  Se oli saanut rakennusoikeuden 12 kilometrin johdolle Savonlinnan keskusasemaan,  14 kilometrin johdolle Kerimäen keskukseen Jouhenniemen kylään,  10 kilometrin johdolle Ruokojärven kylään perustettavalle keskusasemalle ja vielä 10 kilometrin johdon Kulennoisiin.

Näin oli saatu yhteydet suoraan naapurikyliin ja Savonlinnaan.  Vuonna 1929 ilmestyneessä puhelinluettelossa oman kylän tilaajia oli 21 ja  "kahden soiton"  tilaajia oli kolme.  Anttolan kylän keskus toimi näin ollen melkoisen vilkkaasti.

Vuonna 1955,  jolloin puhelinosuuskunnan omaisuus myytiin Savonlinnan Puhelinyhdistykselle,  oli tilaajia jo 57.  Kaupan allekirjoittajina myyjän puolesta olivat taloustirehtööri Niilo Kosonen ja maanviljelijät Eino Laamanen ja Martti Malkki.  Puhelinosuuskunnan puheenjohtajana perustamisesta loppuun saakka toimi Niilo Kosonen.  Isännöitsijän tehtävistä vastasivat Pekka Pärnänen, Eero Hirvonen ja viimeiset kymmenen vuotta Martti Malkki.  Keskuksenhoitajina olivat Albin Kervinen, tyttärensä Emma Kervinen ja viimeiset 12 vuotta Eeli Virtanen.






 
Powered by Smart Kotisivutyökalu