MAANTIE SIMPALAAN - RANKAN SAVOTAN TULOS

Anttola - Kerimäki - Simpala  -kyläkirjasta (1988),  osion kirjoittanut Niilo Kupiainen


Kylä Luojan selän takana

Simpalan kylä sijaitsee kartalta katsottuna,  Kerimäen kunnan lounaisosassa Savonlinnan Ja Punkaharjun rajalla.  Osa kylän maa-alueesta luikertelee pitkänä suikaleena Lahdenkylän ja Pitkälän välissä lähelle Moinsalmea.  Simpalan kylän asuttu osa ulottuu noin 3-4 km päähän Silvolan asemalta ja liikenteellisesti kylä on kahden tien varrella.  Itä-osassa on Suurmäen tie ja länsiosassa tässä kertomuksessa tutuksi tuleva Simpalan tie.

Simpalan kylälle johti vuosisadan alussa hevosvetoisten ajopelien aikaan tie,  joka alkoi Silvolan kansakoulun luota ja haarautui kylän perukoille niin,  että toinen haara vei Pitkälään ja toinen Lahdenkylälle.  Vanhojen teiden aikana Simpala oli miltei sananmukaisesti perukoilla,  pussissa.  Tämä johtui kylältä lähtevien tieurien huonosta kunnosta.  Kehumista ei ollut kylälle johtavassa tiessäkään,  sillä se oli tehty suurten mäkien yli talojen pihapiirien kautta kulkevaksi ja oli lisäksi kaita,  kvinen ja kuoppainen.

Moottoriajoneuvojen tullessa myös tavallisen kansan keskuuteen heräsi Simpalassa 1940-luvulla keskustelu maantien saamiseksi kylälle.  Ensimmäiset asiakirjoihin merkityt toimet on aloitettu pitämällä Kurosenkalliolla kokous 31. päivänä lokakuuta 1945.  Kylän miehet olivat päättäneet käydä rakentamaan oikotietä Kessilänmäen alta Veneensuota myöten Silvolan asemalle.  Työt olikin aloitettu välittömästi raviojien kaivulla kuuden miehen voimin.  Kuvaavaa sodanjälkeiselle pula-ajalle oli,  että kaivutyötä tehneille miehille ei maksettu varsinaista palkkaa, vaan rahaa kerättiin vankkojen muona-annosten ostoon.  Silloin päti vielä vanha sanonta: "Laivat puuta,  miehet rautaa".  Vuoden 1945 syksyllä on pidetty vielä toinen tiekokous,  jossa oli päätetty anoa Kerimäen kunnalta rahaa oikotiehankkeeseen.  Kunta oli myöntänyt viidenneksen anotusta summasta.

Tiehankkeen alkuvaiheessa näyttää kyläläisillä olleen tiedonpuutetta asioiden hoitamisessa eri virkaportaissa.  Hankkeesa ei ollut tiealan ammattilaisten laatimaa kokonaissuunnitelmaa,  ja se taas oli edellytys mm.  valtionavun saamiselle.



Tiedustelua ja paperisotaa

Helmikuussa 1947 pidetyssä kokouksessa kyläläiset päättivät lähettää edustajansa Väinö Hurskaisen Mikkelin lääninhallitukseen ottamaan selvää tien rakentamismahdollisuuksista läpikulkutieksi ja kysymään samalla neuvoja paperisodan hoitamiseksi eri hallintoportaissa.  Samoihin aikoihin lähetettiin lääninhallitukselle hakemus tien rakentamisesta.  Maaliskuussa 1949 pidettiin seuraava kokous,  jossa Hurskainen selosti Mikkelin matkansa tuloksia kyläläisille.  Asia nytkähti liikkeelle ja maanmittausinsinööri keräsi jo aineistoa jakotoimitusta ja tiesuunnitelmaa varten.  virkakoneiston ratas pyöri hitaasti mutta varmasti ja vuonna 1952 sai maanmittausinsinööri Einar Tuhkanen valmiiksi suunnitelman tien rakentamiseksi sekä jakoluettelon tien osakkaista.

Suunnitelma käsitti Silvolan päässsä kaksi vaihtoehtoa.  Toinen suunta oli Hannikkalan ja toinen Veneensuon kautta.  Jostakin syystä tien suunta Tuhkusen viralisessa suunnitelmassa oli Silvolan päässä esitetty Hannikkalan kautta eikä Veneensuota myöten,  jossa alustavia töitä oli tehty jo aikoja sitten.  Asiaan tulikin siinä vaiheessa mutkia monelta taholta.  Tuhkusen suunnitelma ei kelvannut TVH:lle valtionavun saamiseksi ja myös kyläläiset valittivat asiasta.  Samoihin aikoihin oli otettu yhteyttä myös Säämingin kuntaan,  että se ryhtyisi toimiin Pitkälän puoleisen tienosan rakentamsieksi.  Tavoitteena oli saada kunnollinen läpikulkutie Moinsalmentielle asti.  Säämingin kunnasta ilmoitettiin asiaa harkittavan vasta sen jälkeen,  kun tie Kerimäen puolelle on rakennettu - Ei siis kovin suurta yhteityöhalukkuutta Säämingin kunnan taholta

Tilanne oli kyläläisten kannalta hankala,  sillä Mikkelin lääninhallitus oli tehnyt 21. päivänä tammikuuta 1955 päätöksen,  jolla se määräsi kylätien rakennettavaksi kolmen vuoden kuluessa päätöksestä.  Tien suunta ei ollut toivottu ja valitonapua ei saataisi maanmittausinsinööri Tuhkasen suunnitelman pohjalta.

Vuonna 1956 pidetyn kokouksen jälkeen lääninhallitukseen lähetettiin tien rakentamista koskeva muutoshakemus,  jossa tietä anottiin rakennettavaksi Tuhkusen toisen vaihtoehdon eli Veneensuon suuntaan.  Haettua suunnitelmaa oli täydentänyt tiemestari Arvi Piispanen ja Kerimäen kunta oli lupautunut rakentamaan rautatien pohjoispuolella olevan osan.  Valtion Rautatiet rakentaisi taasoristeyksen omilla varoillaan.

Tien suunnittelun tässä vaiheessa halusi Iivari Kuutti saada puumerkkinsä suunnitelmiin,  ja hän esitti Ala-Kapakkalassa pidetyssä kokouksessa kokonaan uutta tiesuuntaa Lahdenkylältä Silvolan asemalle Simpalan kylän halki kokonaan uuteen paikkaan.  Kyläläiset ottivat Iivarin suunnitelman huumorin kannalta ja nähtyään oikein punakynällä paikka paikoin piirretyn karttaluonnoksen ja muut piirrokset,  palauttivat he Iivarin tylysti maan pinnalle.  Punakynävärityksestä olivat Onni ja Toivo Tynkkynen tehneet omat johtopäätöksensä ja tokaisivat: "Tulehan Iivari pois sieltä esitelmöimästä,  on tainnut joku olla värikuvista päätellen römppätaudilla".

Muutoshakemuksen jälkeen seurasi lausuntokierros ja vuoden odottelu.   1. päivänä helmikuuta 1958 Mikkelin läänihallitus teki päätöksen,  jolla se hyväksyi muutoshakemuksen ja määräsi kylätien rakennettavaksi kolmen vuoden kuluessa päätöksestä.  Valtiolle lähetettiin tien rakentamiseen liittyvä avustushakemus 16. päivänä lokakuuta 1957.  Kansanedustaja Antti J. Rantamaa valtuutettiin tekemään tien rakentamista koskeva raha-asianaloite eduskunnassa ja sen Antti J. tekikin. -  Sitä ennen Antti J. Rantamaa vieraili kylässä pitäen vaalitilaisuuden Ala-Kapakkalassa sekä ottavansa selvää,  mitä ovat simpalalaiset miehiään avamaan "Simpukan" eli Simpalan kuoren.  Antti J. lähti asialle ja jälkeä tuli aikanaan selvänä rahana.



Uusi yksikköjako - valitusruletti - pennin venytystä

Tieyksiköiden jakotoimituksesta oli kulunut yli viisi vuotta,  joten täytyi suorittaa uusi yksikköjako ja se aiheutti aika mahtavan valitusruletin.

Yksityisteiden tiekokoukset lienevät tyypillisin perisuomalainen riitelyareena.  Kiihkeimmissä tiekokouksissa tulivat tulisimpien  "ottelijoiden" toimesta perusteellisesti käsitellyiksi kaikki mahdolliset asiat,  mitä on hampaankolossa lähimmäistä kohtaan.  Kotona on riittänyt kertomista,  kun tarkkaavaiset kuulijat ovat kerranneet ottelijoiden tulikivenkatkuisia purkauksia.

Rahanmeno oli asiakirjoista päätellen pääasiallisin valituksen aihe.  Simpalan tieosakkaat eivät kokouksissaan ja valituksissaan tehneet poikkeusta.  Kokouksissa usein kuultu parkaisu oli "Mie en tietä tarvi! - ja kuitenkin tarvitsi jo kotimatkallaan,  muusta käytöstä puhumattakaan.  Valituspapereista ja pöytäkirjoista kuultaa myös halu sälyttää maksuja muiden niskoille ja vähentää niitä itseltä mitä ihmeellisimmillä perusteilla.  "Laihialaistyyppisen" tieosakkaan mielikuvitus näyttää olleen rajaton tämän kehittäessä teorioita tiemaksujensa vähentämiseksi.  Simpalassa niin kuin muuallakin tiedetään jälkikäteen jokaisen valittajan käyttäneen tietä valmistumisen jälkeen vähintään yhtä paljon kuin toisetkin.  Valitusten tiimoilta riitti kynätyötä niin valituksen tekijöille kuin vastineiden kirjoittajillekin.  Valitusrytäkässä ja muussa paperisodassa oli kulunut aikaa niin paljon,   että tien rakentamiselle oli haettava jatkoaikaa,  jota myönnettiinkin vuoden 1963 loppuun.

Rahaa tuli  -  käsi pyrki vapisemaan kuitatessa

Simpalan kyläläisille koitti 1. päivänä helmikuuta 1962 ilon päivä,  sillä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö ilmoitti myöntäneensä valton avustuksen Simpalan kylätien rakentamiseksi niin,  että avustus on 65% hyväksytyistä kustannuksista.  Antti J. Rantamaa oli toiminut "Simpukan" kuorta raotettuaan.  Ministeriön ilmoitus veti monen tieosakkaan ilmeen vakavaksi,  sillä 35% kustannuksista jäi osakkaiden kannettavaksi.  Rutinoidun teiden rakennuttajan rakennusmestari Otto Nivan vakuuttelut oman osuuden hoitumiseta luontaistöinä eivät uponneet osaan tietämättömästä ja epäluuloisesta osakasjoukosta,  vaan valtion avustuksen vastaanottamisesta täyti äänestää.  Äänestystulos oli 594 puolesta ja peräti 373 vastaan.  Tämän lisäksi täytyi vielä olla sitoumusten ja velkakirjojen allekirjoittajia takuuseen myönnettyjen varojen oikeasta käytöstä.  Monen osakkaan housunpuntti tutisi allekirjoitusta kysyttäessä,  mutta Paavo Laamanen,  Onni Kupiainen,  Unto Laamanen ja Toivo Tynkkynen lupautuivat urhoollisesti takuumiehiksi.

Täytyy jälkikäteen ihmetellä,  että löytyi niinkin paljon tieosakkaita,  jotka eivät olisi uskaltaneet ottaa silloista rahaa,  noin 10 miljoonaa markkaa,  vastaan kyläläisten yhteiseksi hyväksi.  Onneksi järki kuitenkin voitti.  Osa kyläläisistä pelkäsi oman kustannusosuuden tulevan niin raskaaksi,  että sitä maksettaessa menisivä maat ja mannut.  Epäluuloiset pelkäsivät,  vaikka vastaavat tiehankkeet oli toteutettu samanlaisella luontaityösysteemillä rakennusmestari Nivan johdolla Tynkkylänmäellä ja Pistalassa.  "Rahakokouksessa" viuhui sanan säilä siihen malliin,  että tilannekuvaukseksi sopii hyvin vanha sanonta: "Siinä karsta matosta karisi!".

Rakentaminen alkaa  -  vedenpaisumus uhkaa

Valtion myöntämä raha päätettiin ottaa vastaan ja ilmoitus tietöiden aloittamisesta voitiin tehdä Mikkelin lääninhallitukselle huhtikuun 5. päivänä 1962.

Urakkatarjouksia varsinaiseen tierakentamiseen tuli kolmelta yrittäjältä.  Ne olivat Pertti Tervonen Oy,  Kivenraivaus Oy  ja  Heikkonen - Huopainen - Laukkanen.  Pertti Tervosen tarjous noteerattiin parhaaksi ja urakkka jäi hänelle.  Rakennusmestari Otto Niva hyväksyttiin TVH:n  tietyöjohtajaksi.  Niin alkoivat caterpillarit jyristä ja pienemmät koneet siinä sivussa hoitivat osuuttaan.  Ura urkeni ja maata siirtyi mahtavan voiman edessä.  Tieosakkaat olivat alusta alkaen mukana tekemässä pellolla ja vahvistuksella odottamiaan luontaissuoritustöitä.

Kesä 1962 oli jatkuvien sateiden takia kurja tien rakentamisen kannalta ja monia maansiirtotöitä jouduttiin siirtämään tuonnemmaksi.  Märkyys aiheutti myös yllimääräisiä kustannuksia ja sen takia tiekunta haki valtiolta lisäavustusta ja sellainen myös saatiin 11. päivänä tammikuuta 1964.  Tielle tarvittiin täytemaata ja tienpitoaineita eri tarkoituksiin.  Täytemaata löytyikin riittävästi tien tuntumasta maanomistajaosakkaiden tiloilta.  Soraa ja savea saatiin ostaa Pitkälästä Helge Fineriltä ja soraa lisäksi Anttolan Kososilta.  Rumpurenkaita ja muita tarvikkeita ostettiin paikkakunnan yrittäjiltä.  Rumpujenteko oli myös yksi suurimmista osakkaiden luontaissuoritustyömaista.  Kaivureita ei ollut,  joten lapiot heiluivat riuskaan tahtiin.  Miesten ei tarvinnut päivän jälkeen lähteä kuntojumpalle eikä miettiä ruokavaliota llihomisen pelossa.  Moninaisten vaiheiden ja vastoinkäymisten jälkeen Simpalaan oli valmistumassa pitkään haaveiltu maantie,  kylätien nimellä.

Tie valmistuu,  mutta hoito jää kyläläisten riesaksi

Tien virallinen valmistumispäivä oli 8.11.1963.  Tietä haettiin paikallistieksi välittömästi sen valmistuttua,  koska se oli läpikulkutie Moinsalmentielle Säämingin puoleisen osan huonosta kunnosta riippumatta.  Asiaa pidettiin selvänä ja odotettiin hyvässä uskossa TVH:n siunausta.  Osoittatutuikin,  että Simpalan kyläläisten kärsimykset tieasiassa olivatkin vasta puolivälissä.

Aikanaan hakemukseen tuli vastaus päätöksessä,  jossa anomusta ei hyväksytty ja perusteena olivat Säämingin puoleisen osan rakentamattomuus kelvolliseen kuntoon ja toisena syynä käsittämätön tulkinta,  jonka mukaan Simpalan kylätien rakentaminen olisi pitänyt aloittaa ennen vuotta 1958.  Sitkeät simpalalaiset eivät tästä lannistuneet,  vaan asiaa ajettiin edelleen ja tienviranomaisia pommitettiin jatkuvasti.  Simpalan tieasia oli tullut tutuksi Mikkelin TVH:n piirissä ja ainakin myötätuntoa saatiin jokaisessa yhteydenotossa.

Vastuumies ja vastarannan kiiskit

Tiehankkeen onnistumisesta kyläläisten osalta vastasi tiehoitokunta.  Hoitokunnan puheenjohtaja Onni Kupiainen kantoi suurimman vastuun olemalla mukana kiinteästi jo vuodesta 1947 lähtien ja urakkaa riitti joka vuodelle liiankin kanssa.  Tieurakka osoittautui pitkäksi ja kiviseksi kaikin puolin.   Onni hoiti käytännöllisesti katsoen kaiken paperisodan ja paperia on kertynyt yli 30 vuoden aikana hankkeen tiimoilta mappitolkulla.  Omien viljelystöiden ohella oli kiireisenä rakennusaikana oltava monessa paikassa yhtä aikaa.  Kulkutapa oli pääasiassa jalkapatikka,  koska autoa ei ollut käytettävissä.  Puhelinlinjakin tuli kylälle vasta tien rakentamisen loppuvaiheessa.

Asioiden hoito oli tähän päivään verrattuna peräti työlästä ja aikaa vievää.  Kovin harvalla näytti tien rakentamisen aikaan olevan käsitystä puuhamiehen tekemän työn määrästä ja yhteiseen hyvään uhratusta ajasta. käytännöllisesti katsoen talkoohengessä.  Tällaisten yhteisten asioiden hoitaminen on aina ollut ja tulee olemaan epäkiitollinen tehtävä.  Asioiden hoitaja kuulee harvoin kiitoksen sanoja,  mutta arvostelua ja selvää rakkikoiramaista haukkumista sitäkin enemmän.  Vuosien vieriessä on kylässä vielä asuvilla ollut aikaa ajatella tieasiaa ja joskus autolla posotettaessa  kuulee arvion:  "Jos Onni ei olisi ajanut sitkeästi tieasiaa,  niin millä opilla tässä nyt liikuttaisiin".  Puuhamiehen suunnan piti selkeänä tietoisuus siitä,  että oli toimimassa hyvän ja oikean asian ja myös pienen ihmisen puolesta.

Vastuu tien kunnosta jäi valmistumisen jälkeen tieosakkaiden hartioille,  vaikka tie oli heti alusta lähtien läpikulkuväylänä.  Valtiolta ja kunnalta anottiin ja saatiin kunnossapitoavustuksia,  mutta vielä jäi eräitä maksuja kyläläisten hoidettavaksi.  Vuodesta toiseen kannettavat maksut alkoivat aiheuttaa yhä enmmän purnausta tieosakkaiden kokouksissa.

Tietämättömyydestä,  epäluulosta ja muista sellaisista syistä johtuen eräät osakkaat jopa syyttellivät tiehoitokuntaa ja sen puheenjohtajaa,  että nämä jarruttavat tien saattamista valtion hoitoon ja pitävät eräitä hoitotöitä hankkeenaan.   Muutamassa kokouksessa oli havaittavissa jopa tyrkyttäytymistä tieasioiden johtoon.  Pohjustuspuheenvuoroissa kuultiin epäluuluoa kylväviä lausahduksia seuraavaan tapaan : "Myö ei tiijjetä mittään.  -  Meijät pietään täysin syrjässä.  -  Meijän on vaihettava johto.  -  Myö ollaan täysin pimeässä.  -  Myö ei tiijjetä  mihin meijän rahat oikein joutuu".

Tilien kirjanpito,  avustuksien tilitykset ja asiapapereiden sisältö kävi yli arvostelijan ymmärryksen  -  ja ilmeisesti tämä luuli kuitenkin jotain ymmärtävänsä.  Kokousyleisön selvä enemmistö käsitti asioiden olevan oikealla tolalla ja jätti "neulanpistopolitiikan" omaan arvoonsa.  Aiheeton piikittely ei tietenkään vastuumiesten mieltä ylentänyt.

Mikä sitten laittaa ihmisen tyrkyttäytymään yhteisten asioiden johtoon,  vaikka sinne on jo enemmistö johtajansa valinnut?  Onko tyrkyttäytyminen julkisuudenkipeyttä,  omien kykyjen karkeaa yliarviointia,  kaunaa enmmistön valitsemaa johtajaa kohtaan vai jotakin muuta?  Ilmiö on tuttu kaikesta yhteisestä toiminnasta.

Maksujen kiertely-yrityksiäkin sattui vuosien mittaan.  Huvittavin tapaus lienee se,  kun eräs laihialaisoppien mukaan elävä osakas väitti eräässä kokouksessa maksaneensa tiemaksun,  mutta sitä ei kuitenkaan löytynyt kirjanpidosta.  Muut tieosakkaat vaativat näyttämään maksukuitin.  Koska osakas väitti sellaisen häneltä löytyvän,  niin kokous päätettiin keskeyttää siksi ajaksi, kun osakas käy kotoaan kuitin noutamassa.  Osakas saapuikin paita vaahdossa ja löi voitonriemuisena kuitin puheenjohtajan eteen.  Mutta kuinka ollakaan,  puheenjohtaja totesi lakoonisesti kuitin olevan edelliseltä vuodelta.  Laihialaisosakas hoippui tyrmistyneena tuvan nurkkaan ja soperteli:  "Pirulainen,  kun tuo päivämäärä ei sattunut....".

Valoa pimeyteen

Kului kuitenkin 10 vuotta,  ennen kuin Simpalan tieasiassa alkoi jotain näkyvää tapahtua.  Valtiovallan suunnitelmat  Silvolan VR:n alueella vaikuttivat sen,  että tie Silvolan päässä rakennettiin valtion toimesta Hannikkalan tilan metsäpalstan läpi ja Veneensuon tieosuus jäi käytöstä pois.  Simpalan tien liittymä tuli Tynkkylänmäen tiehen,  kun rautatien ylikulkusilta valmistui.  Savonlinnan nielaistua Säämingin kuntaliitoksen yhteydessä alkoi sielläkin päässä tapahtua tieasioissa edistystä.  Valtion ja pieneltä osalta Savonlinnan kaupungin toimesta rakennettiin entinen Säämingin puoleinen osuus kelvolliseen kuntoon.  Säämingin kunnalta hanke jäi toteuttamatta,  vaikka kunnasta oli ikioma kansanedustajakin valtiopäivillä. 

Vuonna 1974 TVH:lta oli tullut hyvissä ajoin ohjeet,  mitä kaikkea olisi vielä tiekunnan tehtävä,  ennen kuin kylätie voitaisiin ottaa paikallistieksi valtion hoitoon.  Näin tieosakkaiden niskaan sälytettiin vielä 19.500 markan lisäkustannukset normaalien hoitokulujen lisäksi.  Osakkaat päättivä kestää vielä senkin.  Tiekunnalle oli lähetetty 5. päivänä helmikuuta 1975 TVH:n kirje,  josta käy selville merkillisiä asioita.  TVH ilmoittaa kirjeessään Simpalan kyläläisten kärsineen byrokratian tulkinnoista kohtuuttomasti ja tekee tiettäväksi,  että kylätie olisi voitu hyväksyä paikallistieksi jo vuonna 1964,  koska aikaisempia määräyksiä olikin kumottu jo vuonna 1961 eli ennen koko Simpalan tiekunnan hakemusta. -  Virkamiehet olivat tunaroineet omien ohjeittensa tulkinnassa ja Simpalan kyläläiset joutuivat sijaiskärsijöiksi 14 vuoden ajaksi.  Edelleen samasta TVH:n kirjeestä käy selville,  että Säämingin kunnan tieosuuden rakentamattomuus ei olisi ollut este Simpalan kylätien hyväksymiselle paikallistieksi,  koska se oli kokonaan eri rakennushanke.  Näiden synnintunnustusten jälkeen asia sai vauhtia sekä kyläläisiin että TVH:n uusiin viranhaltijoihinkin.

TVH:n ohjeiden mukaiset työt tiellä tehtiin ripeästi ja niin liikenneministeriö hyväksyi 26. päivänä lokakuuta 1976 Simpalan kylätien paikallistieksi ja siihen liitettiin samalla osa Soijinmäen yksistyistiestä ja Erkki Finerin tilustie entisestä Säämingistä.  Tien varsinainen luovutustilaisuus oli Ala-Kapakkalassa 19.9.1977 ja paikalla olivat tiekunnan edustajat,  TVH:n,  Kerimäen ja Savonlinnan tielautakuntien puheenjohtajat,  Kerimäen kunnan edustajat sekä joukko kyläläisiä.  Lopullisesti valton hoitoon tie siirtyi 1.10.1977 lukien.  Taistelu tien saamiseksi Simpalaan oli päättynyt voitollisesti kestettyään 32 ja puoli vuotta.







 
Powered by Smart Kotisivutyökalu