KERIMÄEN OSUUSKASSOJEN VAIHEITA

Anttola - Kerimäki- Simpala -kyläkirjasta (1988) osion  kirjoittaneet Lauri Pohjannoro,  Juhani Hiekkanen

Kerimäki osuuskassan syntyaikaan

Vuonna 1642 perustettu Suur-Kerimäki alkoi jakautua pienempiin pitäjiin 1800-luvulla,  jolloin Enonkoski ja Savonranta muodostivat itsenäiset kunnat.  Kuluvan vuosisadan alkupuoliskolla erosi Punkaharju vuonna 1922,  ja samoihin aikoihin liitettiin Nojamaan,  Hannolanpellon,  Haapalan,  Pitkälän  ja  Moijin kylät Sääminkiin.  Asukkaita oli pitäjässämme tämän vuosisadan alkuvuosina noin 10.000 henkeä.

Kunnalliselämä toimi vuoden 1865 kunnallisasetuksen mukaan.  Kunnanvaltuusto aloitti toimintansa lainmuutoksen yhteydessä vuonna 1919.  Sitä ennen hoiti kuntakokous kunnan ja kirkonkokous seurakunnan asiat.  Kansakoululaitos täytti vuonna 1975 sata vuotta.  Kerimäen Osuuskassan perustamisvuonna 1908 oli Kerimäellä 11 kansakoulua.  Kunnalliskotia alettiin samoihin aikoihin rakentaa.  Kirjasto on toiminut kirkolla jo vuodesta 1859 lähtien.  Postitoimisto on täällä ollut 1800-luvun loppupuolelta saakka.  Kerimäen Säästöpankki on perustettu myös viime vuosisadan puolella kunnan pankkina. Kuntaan oli muutamaa vuotta ennen Silvolan miesten perustamaa Kerimäen Osuuskassaa tullut kunnanlääkäri ja apteekki.  Jouhenniemen kylän keskus oli kirkkorannassa,  joka samalla oli kylän liikenteellinen keskus,  sillä laivalla pääsi hyvin Savonlinnaan,  Viipuriin ja Pietariin.  Talvella voitiin kulkea jääteitä pitkin hevosilla.  Rannassa sijaitsivat Putkosen,  Hartikaisen ja Karttusen kaupat.   Heinosen kauppapuoti oli Törönmökissä keskemmällä nykyistä kirkonkylää.  Osuuskassa osti vuonna  1939 Törönmökin kassataloksi.  Kauppiaita eivät kaikki jostakin syystä katsoneet hyväksyvästi.  Niinpä eräs Hevossalon mies sanoi kuntakokouksen pöytäkirjan mukaan:  "Kaikki kauppiaat saisi raivata helvettiin."

Järjestyksen ylläpitäjänä oli nimismies Masalin.  Elisenvaarasta oli vuonna 1908 saatu rata Savonlinnaan ja se kulki myös Kerimäen läpi.  Suuren kirkon korjaukset,  peltikatto ja kamina keskusteluttivat ihmisiä ja kiihdyttiivät mieliä.

Kerimäki kuuluu vanhaan itäsuomalaiseen kaskiviljelyn alueeseen,  jossa  viljelijä pääasiassa itse päättää oman työnsä aikataulun eli on erittäin itsenäinen.  Tuon ajan maataloudessa oli monia nykyviljelystä poikkeavia piirteitä.  Karja oli kesän metsässä eikä pelloilla kuten nykyisin,  apulantoja ei käytetty ja heinä kerättiin luonnonniityiltä.  Silvolalainen Johan Andersson on ensimmäisenä kerimäkeläisenä varsinaisesti viljellyt heinää vuosisadan vaihteessa.  Yhteistoimintoja taloilla oli melko vähän.  Yhteiset niityt kuitenkin kokosivat väen heinäntekoon ja nuotanveto vaati jatkuvaa yhteistyötä.  Talojen kausiluontoisista töistä maksettiin palkka tavallisesti luonnontuotteina.  Makkolasta kerrotaan,  että sama 25-pennin raha kulki maksuna talosta toiseen.

Raha liikkui vähän,  mutta sitä kuitenkin jonkin verran tarvittiin.  Jo 1700-luvun lopulta lähtien kannatti talollisten yhä enenevässä määrin maksaa veronsa mieluummin rahana kuin luonnontuotteina.  Rahaa tarvittiin valjaiden ostoon ja rautavalmisteisiin sekä joihinkin kauppaostoksiin.

Usein menettely oli kuitenkin sellainen,  että kauppias osti maalaisilta voita,  lihaa,   ym. luonnontuotteita ja antoi maksuksi näiden tarvitsemia hyödykkeitä.  Käytännössä kauppa siis oli selvää vaihtokauppaa.  Mikäli maalaisväestö tarvitsi rahaa,  se meni rahtitöihin,  myi metsää,  keräsi marjoja ja teki työtä rahapalkkaa vastaan.

Rahantarpeesta on selvä esimerkki Kerimäen kuntakokousten pöytäkirjoissa.  Kirjasto kartutti varojaan lainaamalla kirjastokassasta rahaa korkoa vastaan.  Lainaajat olivat kauppiaita ja ns. säätyläisiä,  sillä vain muutaman kerran viime vuosisadalla näkyi jonkun talonpojan nimi.  Tilattomaan väestöön kuuluvien lainoja ei löytynyt yhtään.

Maatalouden koneistuminen ja uudet työmenetelmät aiheuttivat muutoksen.  Vuosisadan alussa ryhdyttiin käyttämään apulantoja,  jotka oli kauppiaalta ostettava.  Mikkelin maanviljelysseura aloitti voimakkaan valistustyön,  jonka yhteydessä puhuttiin ojituksesta,  karjan ruokinnasta ja koneista.  Apulannoista tieto levisi enemmän itsenäisyyden ajan alkukymmenillä.  Vanhassa maanviljely-yhteiskunnassa ei lehmille annettu talvisaikaan heiniä,  vaan se syötettiin hevosille.  Kolme litraa ei kuitenkaan enää riittänyt päivän lypsytulokseksi.  Uudistuksia ja parannuksia kaivattiin,  mutta ne vaativat rahaa.  Pitäjässä oli yksi rahalaitos,  mutta siitä ei ollut apua koko pitäjälle.  Savonlinnalaisten pankkien kapasiteetti ei riittänyt tyydyttämään kerimäkeläisten rahantarvetta.  Tarvittiin ja vaaditiin uusia toimenpiteitä.

Tähän huoleen toi apua maassamme toimintansa aloittanut osuuskassatoiminta.  Sen periaatteisiin kuului alkuaikoina keskitetysti maatalouden rahoittaminen.  Ei myöskään ole sattuma,  että Kerimäen ensimmäiset kassat syntyivät Anttolassa (tai Silvolassa)  Pitkälässä  ja  Makkolassa,  sillä nämä kylät olivat pitäjän kehittyneimpiä maatalouskyliä.   Kerimäen miehet ottivat yhteyttä Helsingin herroihin,  ja osuuskassa-asia voitiin panna vireille.  Alku oli hankalaa ja kului pari vuosikymmentä ennenkuin kassatoiminta vilkastui,  mutta nämä rohkeat miehet halusivat ottaa kassatoiminnan tehtäväkseen ja he onnistuivat.  Emme pysty laskemaan niitä työtunteja,  joita he olivat korvauksetta tehneet osuuskassa-aatteen hyväksi,  mutta työ oli tuottanut tulosta.


Kerimäen Osuuskassa

Muistitieto ei ylety niin kauaksi,  että voisimme tietää,  milloin ensimmäinen ajatus on esitetty kassan perustamiseksi vanhaan kirkonkylään Silvolaan,  jota silloin kutsuttiin yleisesti Kerimäeksi tai Kerimäen kyläksi.  Nykyinen kirkonkylä tunnettiin silloin nimellä Jouhenniemi.  Voimme pitää melko varmana,  että pitäjän muut,  jo silloin toiminnassa olleet kassat ovat olleet virikkeenanatajina.  Toinen vaikuttaja oli Pellervo-lehti,  jossa usein kirjoiteltiin osuuskassojen perustamisesta.

Kerimäki ja Anttola olivat vuosisadan alussa vireitä maatalouskyliä,  joissa pyrittiin koneistamaan ja voimaperäistämään isiltä perittyjä maatiloja.  Tähän tarvittiin rahaa,  ja koska sitä ei muuten saatu,  ryhdyttiin puuhaamaan omaa osuuskassaa.  Perjantaina,  9. lokakuuta 1908 kokoontui 13 miestä Anttolassa,  todennäköisesti maanviljelijä Kalle Kososen talossa,  jota nyt viljelee perustajajäsenen pojanpoika Risto J. Kosonen.

Kokouksessa olivat asiantuntijoina Mikkelin maanviljelysseurasta Kerimäen entisen kappalaisen poika,  agronomi K. A. Herckman ja Pellervo-seuran konsulentti A. Roos.  Kokous pidettiin ja kahvit juotiin.  Jo  28. marraskuuta saman vuonna vahvisti senaatti Kerimäen Osuuskassan säännöt.  Kaupparekisteriin Kerimäen Osuuskassa merkittiin 16. maaliskuuta 1909.

Kerimäen Osuuskassan säännöt noudattivat yleisiä mallisääntöjä.  Sama oli menettely vuonna 1925 muidenkin Kerimäen kassojen sääntöjen kohdalla.  Sääntöjä on seitsemän vuosikymmenen kuluessa uusittu montakin kertaa,  mutta perusidea on edelleen sama.  Kaikki jäsenet ovat samanarvoisia.  Tässä esimerkiksi muutamia kohtia ensimmäisistä säännöistä.

1. §
Osuuskassan nimi on "Kerimäen Osuuskassa".  Kassan kotipaikka on Kerimäen kunta.

2. §
Osuuskassan tarkoituksena on harjoittaa uloslainausta ja säästökassaliikettä jäseniensä elinkeinon edistämiseksi,  tyydyttääkseen heidän luotontarvettaan sekä tarjotakseen heille tilaisuuden säästöjensä turvalliseen sijoittamiseen ja kartuttamiseen.  Osuuskassa voi,  siitä erityisesti kokouksessaan päätettyään,  jäsenilleen toimittaa maataloustarpeiden yhteisostoja sekä harjoittaa jäsentensä maataloustuotteiden yhteismyyntiä.

3. §
Osuuskassan jäseneksi voidaan hakemuksesta ottaa jokainen hyväksi tunnettu ja elinkeinoaan huolella hoitava  henkilö,  joka asuu Haapalahden,  Nojanmaan,  Kerimäen ja Simpalan kylissä.

6. §
Jos osuuskassan jäsen tulee osalliseksi toiseen osuuskassaan, selittäköön hänen jäsenoikeutensa menetetyksi.  Sama olkoon laki,  jos jäsen muuttaa niin kauaksi kassan piiristä,  ettei kassan hallitus voi riittävän tehokkaasti seurata hänen taloudellisessa asemassaan tapahtuvia muutoksia,  eikä osuuskunnan kokous katso hänen jäsenenä pysymistään kassalle erityiseksi hyödyksi.

9. §
Osuuskassan hallituksen muodostaa viisi henkilöä,  jotka ynnä kolme varajäsentä valitaan osuuskassan kokouksessa kolmeksi kalenterivuodeksi.

11. §
Kassan hoitoa sekä kirjanpidon ja muiden juoksevien asioiden toimittamista varten ottaa hallitus kirjanpitäjän,  jolle maksetaan osuuskunnan kokouksen määräämä palkkio.

13. §
Osuuskunnan tulee yleisessä kokouksessa vuosittain määrätä sen luoton ylin raja,  jota kassasta saa nauttia sekä korkein määrä,  jonka kassan lainaksi ottamat ja säästökassavarat eivät saa nousta. Antolainaouskoron määrääminen on hallituksen asia.  

Kerimäen kassaa kohtasi onnettomuus  maaliskuussa 1927,  kun Silvolan koulu paloi.  Tilikirjat säilyivät,  mutta pöytäkirjat ovat luultavasti tuhoutuneet,  koska niitä ei ole löytynyt.  Sanomalehtitiedon mukaan kassan arkisto säilyi,  sillä opettaja oli ne ehtinyt pelastaa palavasta koulusta.  Tiedämme,  että koulun arkisto tuhoutui kokonaan,  joten voimme päätellä,  että kassan pöytäkirjat ovat palaneet,  mutta muut kassan asiakirjat pelastuneet.  Ensimmäinen säilynyt pöytäkirjamerkintä on huhtikuulta 1927.  Tämän vuoksi ei tilintarkastajista ole tietoa koulun paloa edeltäneeltä ajalta.  Luottamusmiestenkin luettelo on puutteellinen.  Tähän esitykseen saadut nimet on kerätty OKON:n arkistosta.  Kaikkien perustajajäsenten nimet kuitenkin tiedämme.

Kerimäen Osuuskassan perustajajäsenet olivat Anttolasta talolliset Kalle Kosonen,  Reinholt Hukkanen  ja  Juhana Niiranen  sekä torppari Ernst Hirvonen,  Kerimäestä talolliset Edvard Andersson (Reijula),  Johan Pettersson (Pieoja),  Juho Seppänen,  Niilo Muhonen,  Heikki Sairanen,  Ernst Kinnunen,  B. Pettersson  ja  Pekka Putkonen sekä talollinen Heikki Hagman Haapalahdesta.

Hallituksen puheenjohtajat:
Maanviljelijä Kalle Kosonen 1908-1909
Torppari Ernst Hirvonen 1910-1930
Maanviljelijä Edvard Reijula 1931-1947

Kirjanpitäjät:
Maanviljelijä Edvard Andersson (Reijula) 1909
Maanviljelijä Olli Leinonen 1910-1923
Opettaja Taavetti Pesonen 1924-1931
Maanviljelijä Juho Kosonen 1931-1947

Hallituksen jäseniä:
Edvard Andersson (Reijula) 1910-1947,  Ernst Hirvonen 1910-1930,  Olli Leinonen 1923-1947,  Paavo mielonen 1927-1931,  Aarne Pesonen 1923-1927,  Otto Mielonen 1932-1947.

Varajäseniä:
Paavo Kuutti 1918-1930,  Paavo Tynkkynen 1924-1931,  Otto Mielonen 1930-1932,  Otto Putkonen 1932-1934,  Uuno Mohell 1934-1940,  Otto Vatanen 1940,  Antti Nousiainen 1940-1941,  Otto Litmanen 1942,  Einar Mielonen 1942-1947.

Tilintarkastajat:
Aatto Katajavuori 1927-1928  ja 1935-1939,  Alex Hinttala 1927,  Väinö Kukkonen 1928,  Tatu Kuosmanen 1929-1930,  Eino Laamanen 1929-1930,  Martti Kuutti 1930-1940,  O. E. Muhonen 1931-1934,  Pekka Pärnänen 1940-1947,  Paavu Pulkkinen 1941-1943,  Otto Kosonen 1944-1947.

Varatilintarkastajat:
Kusti Salminen 1927-1928,  Eino Laamanen 1928,  1931,  1934-1939,  1942-1946,   Yrjö Kosonen 1929,  Ville Kauppinen 1929,  Eino Seppänen 1930,  Paavo Hirvonen 1930,  Aatto Katajavuori 1932-1934,  Abel Sihvonen 1934,  Paavo Pulkkinen 1940,  1944,   Otto Kosonen 1941-1943,  Martti Kuutti 1941,  August Reponen 1947.

Erikoista näiden henkilöiden valinnoissa on se,  että vuonna 1934 on valittu kolme varatilintarkastajaa,  vaikka säännöissä puhuttiin vain kahdesta.  Syytä ei pöytäkirjoissa esitetä,  mutta sen on täytynyt olla jokin painava seikka,  koska tuollainen ratkaisu on tehty.

Kerimäen Osuuskassan luottamusmiehien luetteloa tarkasteltaessa huomaa,  että samat henkilöt ovat olleet myös kunnan ja seurakunnan luottamustehtävissä.  Heitä tapaa kansakoulujen johtokunnissa ja lukuisissa järjestöissä.  Samantapainen koostumus kuin nyt käsiteltävänä olevassa kassassa on muidenkin kassojen luottamusmiesten keskuuudessa.  Kerimäeltä on tällä vuosisadalla ollut ainakin kuusi kansanedustajaa.

Heistä on varmasti kolme ollut kassojen luottamusmiehinä.  Jos tutkisi tämän esityksen ulkopuolelle jäävien kassojen pöytäkirjat,  niin löytyisi luultavasti vielä kahden kansanedustajan nimet.  Osuuskassojen luottamusmiehillä on ollut hyvin monipuolinen asiantuntemus.  He ovat olleet ja ovat edelleenkin paikkakunnan asioita tuntevia henkilöitä.

Luottamusmiehiin liittyi Gebhardin aikana raittius.  Erikoista huomiota kiinnitettiin kirjanpitäjän elintapoihin.  Niistä halusi OKO aina tarkan selonteon.  Vaarana pidettiin paitsi huonoa esimerkkiä myös sitä,  että juoppo kassanhoitaja saattaisi kavaltaa rahoja tai kertoa jäsenten asioita muille ihmisille.  Niinpä erään kassan kirjanpitäjästä antoi hallitus OKO:lle lausunnon "ei sano olevansa ehdoton,  mutta ei tiettävästi ole juoppo".  Tämä henkilö,  nykyisin jo vainaja,  oli myöhemmin kunnan tärkeissä luottamustehtävissä monta vuotta.  Kattilanmäen Osuuskassan hallitus ilmoitti uudesta kassanhoitajasta hyvin merkitsevästi "on oman puheensa mukaan aivan raitis".  Toisaalta ilmoitti 1930-luvulla eräs tavisalolainen Jouhenniemen kassan jäsen puolestaan eroavansa kassan jäsenyydestä,  "koska on turhan raitista porukkaa tämä osuuskassaväki".  Tuollainen raittiusintoilulta tuntuva menettely oli hyvin yleistä osuustoiminnan piirissä vuosisatamme alkukymmenillä.  Tässä kerrotut esimerkit ovat oman aikansa elämää,  joten ne on sijoitettava sinne oikeisiin kehyksiin.

Kerimäen Osuuskassa ei ollut yksimielinen liittyessään vuonna 1947 Kerimäen Osuuskassaksi kolmen muun osuuskassan kanssa.  Viimeisen osuuskuntakokouksen pöytäkirjassa on merkintä:  "Osuuskuntakokouksen jäsenistö on yleisesti täysin yksimielisesti osuuskassan purkamista vastaan ja päätös on tehty tarkastusviraston painostuksesta."   Silvolalaiset vaativat toimipisteen järjestämistä,  mutta siitä jouduttiin kuitenkin luopumaan.  Pöytäkirjamerkintä on luettavissa siten,  että taloudelliset ja muut seikat vaativat kassojen yhdistämistä.  Oli sodanjälkeinen  rakennusvaihe,  jolloin valtio maksoi erilaisia lainoja,  joiden hoitaminen oli helpompaa suuressa kassassa kuin pienessä kyläkassassa.


 
Powered by Smart Kotisivutyökalu