JÄRJESTÄYTYNYTTÄ METSÄSTYSTÄ TAPION VALTAKUNNASSA
- SILVOLAN ERÄMIEHET RY:N TAIVAL


Anttola-Kerimäki-Simpala kyläkirjasta (1988) osion kirjoittanut Niilo Kupiainen


Tunnustelua

Vanhalle kulttuuriseudulle Kerimäenkylään,  Simpalaan,  Lötjölään  ja Tihviille alettiin kaavailla järjestäytynyttä metsästystä 1950-luvulla.  Seutu käsittää Kerimäen vanhan kirkonkylän alueen,  jolla on monia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita paikkoja.  Kylien alueita on jo pitemmän aikaa eri yhteyksissä kutsuttu Silvolan seuduksi.  Itse Silvola on pelkistettynä vain rautatieasema ja postitoimipaikka.  Paikallisilla metsästäjillä oli tarve saada mahdollisimman suuri ja yhtenäinen metsästysalue yhteiseen käyttöön.  Tärkeimpänä tavoitteena oli hirvijahdin käynnistäminen paikallsin voimin ja tutuilla alueilla.

Vertailua ja puntarointia vaihtoehdoista

Tältä pohjalta kutsuttiin koolle kokous metsästysseuran perustamiseksi Silvolan seudulle.  Alpo Nousiaisen taloon Tynkkylänmäelle oli tullut 21 metsästyksestä kiinnostunutta miestä ja asiantuntijana oli paikalla riistapäällikkö Tauno Rajanto.  Rajanto käytti puheenvuoron ja alusti keskustelun metsästysseuran tarpeellisuudesta ja tavoitteista sekä teki selkoa eri toimintamuodoista.  Asian puuhamiehenä toiminut Veikko Mäkelä esitti metsästysseuran perustamista ja asiaa kannatettiin.  Lauri Nousiainen esitti,  että seudulla metsästettäisiin muutaman miehen muodostamana seurueena,  mutta ajatus ei saanut kannatusta.  Esitykset seuran ja seurueen mahdollisuuksista järjestää metsästys alueella herätti vilkkaan keskustelun.

Perustavassa kokouksessa esille nousi vertailtavaksi seuraavia seikkoja, jotka ovat leimanneet vuosien saatossa seuran toimintaa:
- Metsästysseura toimii yhdistyslain ja lakiin perustuvien,  yhdistysrekisteriin merkittyjen sääntöjen rajoissa.
- Laki ja säännöt asettavat jäsenet tasavertaiseen asemaan ja turvaavat seuran jäsenen oikeudet kaikissa toiminnassa.
- Jäsentä ei voida erottaa seurasta, ellei tämä ole rikkonut lakia tai sääntöjä tai laiminlyönyt velvollisuuksiaan seuraa kohtaan.
Seurueessa jäsenellä ei ole mitään tälläista lain suojaa,  jolloin saattaa esiintyä mielivaltaisia otteita,  ehtoja ja rajoituksia mukaan pääsyssä ja toiminnassa.  Seurat ovat yleensä onnistuneet vuokraamaan metsästysmaata kaiken riistan metsästykseen eikä pelkästään hirvelle,  kuten seurueet yleensä.  Seuran jäsenet voivat näin ollen metsästää isolla yhteisnäisellä alueella,  eikä jäsenten tarvitse jokaisen erikseen käydä kysymässä metsästyslupaa pikkuriistalle,  esimerkiksi Silvolan Erämiesten vuokranantajilta,  noin 160 tilan omistajalta.  Seura kykenaa järjestämään erilaisia metsästykseen liittyviä kilpailuja ja tilaisuuksia paremmin kuin ns. "villit metsästäjät".

Seuran asioista vastaavat ensisijaisesti puheenjohtajat ja johtokunta.  Esimerkiksi asiakirjojen allekirjoitusoikeus on puheenjohtajillaa ja sihteerillä.

Eräs tärkeimmistä asiakirjoista,  metsästysmaan vuokrasopimus,  on hyvin selkeä paperi rekisteröidyn seuran kanssa tehtynä.  Seurueella tulee pulmia eteen,  jos asioista vastaava henkilö kuolee tai vaihtuu.  Kaikki sopimukset olisi uusittava uuden vastuumiehen allekirjoittamana.  Metsästysseuran toiminnassa etenkin suurriistan metsästyksestä eli hirvijahdista on tullut metsästäjiä ja eri kylien asukkaita yhdistävä ja kiinnostava tekijä.  Jahtiaikana tunnutaan olevan hyvin tarkkaan tilanteen tasalla sellaisissakin taloissa,  joissa ei ole metsästyksen harrastajia.  Avoin toiminta ja kiinnostus ovat positiivisia piirteitä muuten passiiviseksi morkatulla ja toraisallakin "savolaisen lupsakkuuden" seudulla.

Mm. näitä asioita puntaroitiin Nousiaisen tuvassa Tynkkylänmäellä talvella 1959,  ennen kuin käytiin tekemään päätöksiä.


Seura perustetaan seuratoiminnan luvatussa maassa

Riistapäällikkö Tauno Rajannon johtamassa kokouksessa 1. helmikuuta 1959 perustettiin Veikko Mäkelän aloitteesta metsästysseura ja sen nimeksi tuli Silvolan Erämiehet.  Perustajajäseniä olivat:  Veikko Mäkelä,  Yrjö Putkonen,  Eero Kinnunen,  Reijo ja Raimo Nousiainen,  Rainer Pennanen,  Arvo Nousiainen,  Hugo Syrjänen  ja  Tauno Seppänen.  Puheenjohtajaksi valittiin Veikko Mäkelä ja sihteeriksi Yrjö Putkonen ja muiksi johtokunnan jäseniksi Reijo Nousianen,  Eero Kinnunen,  Arvo Nousiainen  ja Rainer Pennanen.

Veikko Mäkelä toimi puheenjohtajana 27 vuotta ja hänet kutsuttiin vuonna 1986 kunniapuheenjohtajaksi.  Seuran nykyinen puheenjohtaja on Niilo Kupiainen.  Sihteerinä ovat toimineet Yrjö Putkonen,  Kyösti Sallinen,  Niilo Kupiainen  ja  Jussi Muukkonen.  Sihteerit ovat oimineet myös rahastonhoitajina.  Seura on Suur-Savon piirin kautta Suomen Metsästäjäliitossa.


Toiminta alkoi aikailematta

Seuran toiminta alkoi heti vilkkaalla metsästysmaiden vuokrauksella ja tavoitteena oli saada hirvenkaatolupaan tarvittava alue vuokratuksi heti vuonna 1959.  Alue saatiin seuran kirjoihin,  mutta aikaa kului niin paljon,  että hakemuspaperit eivät ehtineet ajoissa perille päättäviin elimiin ja hirvijahdin aloittaminen jäi seuraavaan vuoteen.  Seuran metsästysalue koostuu pääosin Kerimäen kunnan Kerimäen-,  Simpalan-  ja Lötjölän kylistä sekä osin Punkaharjun Kulennoisten kylästä ja osin Nojamaan kylästä Savonlinnasta.  Veikko Mäkelä kaatoi seuran ensimmäisen hirven suursuolla.  Samaa hirveä ampui myös Risto Silvennoinen.  Hirvijahti on pysynyt ja ilmeisesti pysyy edelleenkin seuran toiminnan kohokohtana.


Suurjahdit sivuilmiöineen

1970-luvulla hirvikanta pääsi ryöstäytymään päättäjien ja paikallisten "asiantuntijoiden" käsistä,  eikä kaatolupia lisätty ajoissa alueen asukkaiden ja metsästäjien vaatimuksista huolimatta.  Vahinkoja ehti tapahtua runsaasti pellolla,  metsissä ja liikenteessä itsepäisten asenteiden takia.

Korvattavat vahingot nousivat lopulta niin suuriksi, että maatalousministeriössä kiinnitettiin huomiota saatujen kaatolupamaksujen ja korvaussumman suureen erotukseen.  Korvausten suhteen on sellainen käytäntö,  että kaatolupamaksujen tulee kattaa hirvien aiheuttamisista vahingoista koituneet kulut.  Päättäjiltä oli jäänyt tarkoituksella tai tahattomasti huomaamatta hirvien massavaellus itäisen naapurimme Neuvostoliiton korpimetsäalueilta Suomen puolelle,  jossa on hirville vaihtelevammat ruokamaat runsaampien taimikkoalueiden ansiosta.

Maatalousministeriöstä annettiin 1970-luvun puolivälissä Etelä-Savon Riistanhoitopiiriin tiukka ukaasi,  jossa määrättiin hirviä kaadettavaksi niin paljon,  että lupamaksutulot ja hirvien aiheuttamat vahingot tasapainottuisivat lähivuosina.  Näin alkoivat kaatolupien jakamisen "hullut vuodet".  Silvolan Erämiesten noin 3000 hehtaarin alueelta kaadettiin vuosina 1980-1981  80 hirveä ja muutamia kuoli vielä kolareissa maanteillä ja rautateillä.  Suurjahdissa v. 1981 ei suinkaan kaadettu hirviä sukupuuttoon,  sillä viimeinen vasa kaatui katraasta,  jossa oli 4 aikuista hirveä ja 2 vasaa.  Monet metsästystä tuntemattomat ja jotkut metsästäjätkin nimittivät suuria jahteja lahtaamiseksi,  jossa ei tarvittaisi metsästäjän taitoja eikä myöskään nähdä vaivaa saaliin vuoksi.  Tälläiset näkemykset on torjuttava miltei kokonaan.  Runsaan hirvikannan aikaan saalis löytyi kyllä helpommalla,  mutta kaatajalta vaaditaan aina taito,  olipa hirviä enemmän tai vähemmän.  Hirvien erityisen herkät aistit,  kuulo-  ja hajuaisti,  kun toimivat samalla lailla kannan ollessa suuri tai pieni.

Ruhoja roikkui orressa suurjahtiaikoina tavallista enemmän,  mutta jokaiseen kaatoon tarvittiin onnistunut laukaus.  Se vain pyrki arvostelijoilta unohtumaan.  Suuret kaatolupamäärät toivat jahtiin mukaan ns. "lihapussimetsästäjiä",  eli oltiin mukana vain ison lihaosuuden toivossa.  Ahneus heräsi  -  kun saalista tuli paljon,  niin vielä enemmän teki mieli.  Ruokahalu kasvoi syödessä  -   ylensyömisen uhallakin.  Isojen lupamäärien aikaan oli pelkästään hirvijahdissa mukana 42 miestä.  Lupien vähetessä jahtiporukka on pienentynyt ja mukana taitavat olla enää aidosti metsästyksestä kiinnostuneet.


Mikä on metsästäjä ja miksi?

Metsästysseurassa metsästäjä on henkilö,  joka on lunastanut metsästyskortin ja jolla on metsästykseen tarvittavat aseet ja muut varusteet.  Metsästysseuroissa on lähinnä hirvijahdin ajomiehinä henkilöitä,  joilla ei ole aseita eikä metsästyskorttia.  He ovat Metsästäjäliiton tituleerauksen mukaan kannattajajäseniä.  Metsästäjä- ja kannattajajäsenet ovat muuten tasavertaisia oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

Mikä sitten on se voima, joka patistaa metsästäjän korven kätköihin?  Vielä sata vuotta sitten metsästä ja järvestä saatu saalis oli merkittävä osa perheen ruokataloutta,  ja turkiseläinten nahoilla oli arvoa kauppatavarana.  Taitava metsästäjä oppi sivutuotteena tulkitsemaan paljon muitakin luonnon antamia merkkejä,  joista oli hyötyä muussakin kuin metsästyksessä.  Nykyajan metsästäjälle saaliin taloudellinen arvo ei ole tärkeä tekijä.  Metsästyksessä lienee nykyään tärkeintä,  että saa liikkua vapaassa ja puhtaassa luonnossa ja tehdä havaintoja sen elämästä ja muutoksista.  Kiireisestä työpaikan stressistä on myöskin hyvä päästä rentoutumaan luonnon rauhaan.

Varsinaisessa metsästystilanteessa on ilo kuunnella ajokoiran railakkaan haukun etenemistä ja jännätä,  tuleekohan se jänis tai kettu tähän vai meneekö kaverin passiin.  Hohtoa on myös kiväärimiehellä hiipiessään hirvikoiran "työmaalle"  tuulen alapuolelta,  ja ihannetilanteessa katsella kuinka äreä sarvipää hyökkäilee koiraa kohti tietämättä metsästäjästä mitään.  Sitten vaan rauhallisesti ja hätäilemättä tarkka laukaus oikeaan paikkaan.  Näin koiralla ja isännällä on aihetta tyytyväisyyteen onnistuneesta jahdista.  Oma jännityksensä on seurata luolakoiran peräänantamatonta taistelua ketun,  supin tai vaarallisimman vastustajan,  mäyrän,  kanssa maan uumenissa.  Sitkeän vastustajan sattuessa joutuu metsästäjä kaivautumaan paita höyryten rinteeseen päästäkseen avustamaan urhoollista taistelijaa maan alla.  Metsästäjä tarvitsee taidon lisäksi myös hyvää onnea,  ja saalis tulee,  jos on tullakseen.  Vaikka saaliilla ei ole suurta taloudellista merkitystä,  niin se kyllä korjataan talteen ja on ruokapöydässä lähinnä erkoisruokana tarjolla.  Tauolla sytytetyt tervastulet,  kahvinkeitto ja makkaranpaisto antavat oivan lisän eräretkelle.  Edellä kerrotuista seikoista muodostuukin ilmiö nimeltä erähenki.

Metsästäjiä on toisinaan moitittu lihanhimosta ja lahtaamisesta.  Hirvien suurjahdissa tuli lihaa normaalia enemmän,  mutta suuren porukan kesken jaettuna sitä ei riittänyt "himoksi" asti.  4-5 miehen seurueet lienevät antaneet enemmänkin aihetta "himojuttuihin".  Eräs metsästyksen periaatteista on,  että riistalle ei aiheuteta tarpeettomia kärsimyksiä.  Ammutaan laukaukset riistaa kohti huolellisesti.  Harjoitellaan ennakkoon.  Moitiskelijoille voidaan esittää vastakysymys tilanteesta,  kun luonnon oma harvennusmekanismi toimii.  Kuoleeko eläin kitumatta ja kärsimättä,  kun petoeläin tappaa toisen eläimen syödäkseen sen jo osittain elävänä?  Ennen kuin nykyajan metsästäjä saa metsästyskortin,  hänelle opetetaan ja häneltä tentataan laajalti kaikkea metsästykseen liittyvää.  Luontoon ei ainakaan tietoisesti lähetetä eikä lähdetä vain tappamaan.


Ulkolaisia metsästäjiä suomalaisessa metsässä

Saksalaiset metsästäjät ovat antaneet lisäväriä hirvijahtiin ollessaan mukana metsällä viitenä viime vuonna.  Ennen kuin kaikki oli valmista,  täytyi käydä melkoinen "paperisota"  passien,  aseiden,  panosten,  metsästyskorttien ja ampumatodistusten saamiseksi.  Saksalaisilta kuultiin,  miten muualla maailmassa metsästetään ja minkälaista on heidän oma metsästyskulttuurinsa.  Kuullun perusteella suomalaiset metsästäjät ovat onnellisessa asemassa puhtaan luonnon,  väljien metsästysalueiden ja komeiden hirvien ansiosta.  Ukkometsojakin saksalaiset jaksoivat ihastella päivästä toiseen.


Hirvijahdin johtaja - vastuuta ja valtaa

Hirvijahtiin on asetuksella säädetty tiukat säännöt ja jahtiporukalla on oltava metsästyksen johtaja varamiehineen.  Jahtimiehet valitsevat johtajansa vuosittain,  joten jos johtajalla ei ole auktoriteettia ja kykyä luotsata porukkaa menestyksekkäästi,  niin miestä vaihdetaan seuraavana vuonna.  Asetukseen on kirjattu pitkä luettelo metsästyksen johtajan tehtäviä.  Vastuun lisäksi johtajalle on annettu valtaa niin paljon,  että hän voi kieltää jopa kokonaan metsästyksen niskuroivalta metsästäjältä.

Metsästyksen johtajan asema ei ole kadehtittava: vastuuta on paljon,  tietoa ja taitoa tarvitaan,  arvostelijoita ja jälkiviisaita yleensä riittää.  Mitä suuremmaksi metsästäjien joukko paisuu,  sitä enemmän on mielipiteitä ja sitä hankalampi joukkoa on luotsata tilanteesta toiseen.  Metsästyksen johtajalla tulisikin olla muiden taitojen lisäksi psykologin ja diplomaatin kyvyt.  Silvolan Erämiesten hirvimetsästystä ovat johtaneet vuosina 1960-1974 Veikko Mäkelä ja vuodesta 1975 lähtien Niilo Kupiainen.  Jahtiporukan ja lupamäärien suurentuessa katsottiin aiheelliseksi laatia hirvijahtiporukalle oma sisäinen jahtisääntö,  jota on hieman hienosäädetty vuosien kuluessa.


Uusi aika - uudet aatteet - hirvikoira ja tekniikka

Hirvijahtia harrastettiin alkuaikoina pelkästään ajometsästyksenä,  jossa ajomiesketju ajoi tietyn maastokohdan ja kiväärimiehet odottelivat passissa hirvien tavallisilla kulkupaikoilla.  Kaatolupien lisääntyessä on käytetty apuna norjanharmaahirvikoiria,  joiden haukusta on saaty jyvälle kenties ovelimmat hirvat.  Hyvä hirvikoira löytää nopeasti hirven ja pysyttelee sen mukana tarvittaessa koko päivän ja haukullaan ilmaisee sijainnin.  Hirvien liikkuessa reipasta vauhtia hirvikoira seuraa ääneti ja pyrkii pysäyttämään sen kiertämällä eteen.

Hirvijahtia ovat helpottaneet tiheä metsäautoverkosto,  autot,  radiopuhelimet ja viimeisimpänä koiratutka,  jonka avulla tiedetään koiran ja hirven sijainti suurin piirtein,  vaikka koiran ääntä ei kuuluisikaan.  Harmaahirvikoirissa on ns.  ylisitkeitä koiria,  jotka hirvihaukussa unohtavat kaiken muun,  isäntänsäkin.  Metsästysvietti voittaa tottelevaisuuskoulutuksen.  Siitä on harmia isännälle,  jos koira seuraa hirveä vieraalle metästysalueelle,  eikä sitä saada pois haukulta.  Koira kun ei tunne metsästysalueen rajoja hirveä seuratessaan.

Tieverkosto ja uusi tekniikka ovat herättäneet keskustelua metsästyksen liiallisesta helppoudesta.  Onko eränkäyntiin perinteisesti liittynyt ruumiillinen ponnistelu jäänyt taka-alalle?  Ajomiehiä kuskataan kuin tilausajossa ja kiväärimiehilla on lyhyt matka autolta passiin.  Lyhentyneet ovat hirven ruhojen raahausmatkat entiseen verrattuna.  Toisaalta suurten kaatolupien aikana  tarvittiin tehokkuutta,  jotta määrätty urakka saatiin vietyä läpi "hyvän sään aikana".  Esimerkiksi lumihangessa olisi ollut peräti hankala metsästää.  Aktiiviset metsästäjät,  hirvikoirat,  tieverkosto ja uusi tekniikka ovat yhdessä sellainen tehopaketti,  että suurimmatkin hirvimäärät saatiin metsästetyksi hyvissä ajoin ennen jahdin päättymistä.


Naapurikateutta - huiputusta - oikeudenkäyntiä

Hirvenmetsästys jälkimaininkeineen voi olla tosi kovaa leikkiä,   kun joutuu kateuden ja juonittelun kohteeksi.  Sen saivat kokea Silvolan Erämiesten hirvenmetsästäjät ja erityisesti metsästyksenjohtaja koiransa kanssa.  Seuraava tosikertomus alkoi ampumistunaroinnista Suurjärven salolla v. 1984:

Silvolan Erämiesten toisen hirvikoiran haukusta on kaadettu yli 70 hirveä.  Pätevä koira ja tekniset laitteet jahdissa tehokkaasti käytettynä aiheuttivat ajan mittaan kateutta ja suvaitsemattomuuttaa "villissä" naapuriseurueen järjestäytymättömässä metsästäjässä.  Hänen mielestään ajometsästys on ainoa oikea hirvijahtitapa.  Koirat ovat pahasta.  "Villi" metsästäjä ei halunnut käsittää,  että on olemassa ylisitkeitä koiria,  joita ei saada haukulta pois isännän käskystä.  Koska yhteistä metsästysalueen rajaa on useita kilometrejä,  on selvää,  että koira seuraa joskus hirveä vieraalle alueelle.  Eihän koira tunne rajoja.

Alkavassa tapahtumasarjassa hirvikoira seurasi hirveä,  jota oli ammuttu omalla alueella säkäkarvoihin.  Ampuja tunaroi paukkuahneudessaan idioottivarmassa tilanteessa.  Kun Erämiesten metsästyksenjohtajan ylisitkeää koiraa ei saatu heti pois hirvihaukulta "villin" metsästäjän alueelta,  oli hänen mielestään tapahtunut vuosisadan rikos.  "Villi" naapuri nosti oikeusjtun väittäen,  että hirvikoiraa ei yritettykään ottaa kiinni haukulta,  vaan koiraa ja hirveä yritettiin ajaa Erämiesten alueelle.  Koira saatiin kuitenkin kiinni iltapimellä kovan urakan päätteeksi.  Tekniset välineet ja etenkin koiratutka ovat maailmanlopun edellsiä laitteita "villin" metsästäjän mielestä ja niiden käyttö metsästyksessä olisi lailla kiellettävä.  Hän komensi jopa eduskuntaa eräässä lehtikirjoituksessaan muuttamaan lakia tältä osin.  Eduskunta ei ole vielä komennusta totellut.

Vuosi tapahtuman jälkeen osoittautui,  että "villi" metsästäjä olikin saanut liittolaisen - kertomuksessa mainitun hirven ampujasta.  "Villi" metsästäjä  ja ohiampuja punoivat juonen,  jossa ohiampuja kertoi "villin" metsästäjän suosittaman tarinan.  Ohiampuja likasi oman pesänsä eikä huomannut "villin" metsästäjän asettamaa ansaa.  Ohiampujalle uskoteltiin "tähtitodistajan" roolista jutussa,  mutta hämmästys olikin suuri,  kun ohiampuja joutuikin syytettyjen penkille oikeudessa.  Värikkäiden oikkeustaistelujen jälkeen "villi"  metsästäjä hävisi hovioikeuteen asti viemensä jutun.  Silvolan Erämiesten hirvijahti oli tapahtunut laillisesti.  Samainen "villi" metsästäjä on yrittänyt nostaa aiheettomia rikosjuttuja jo aikaisemminkin,  mutta heitetty virastosta ulos nimismiehen toimesta.

Ohiampujalla oli motiivina pihisevä kiukku omaa seuraa kohtaan,  kun aikaisemmista hirvien haavoittamisista oli huomautettu ja lievästi rangaistu.  Kiukkua lisäsi se,  kun seuran kokouksissa ei hyväksytty hänen oikkujaan.

Silvolan Erämiehillä on muiden naapureiden kanssa ollut yhteistoimintaa,  mutta "villi" metsästäjä on kieltäytynyt tarjotusta yhteistyöstä.  Jäykät asenteet ja suvaitsemattomuus pois metsästäjänaapurusten väliltä ja tilalle rakentavaa,  tuloksellista yhteistoimintaa.  -  Silloin metsästäjäkunnasta syntyisi myös suuren yleisön keskuuteen paljon parempi kuva.  Metsästystä koskevista yhteistoiminta-asioista päätettäessä saattaa varsinaisessa asiassa olla jo yhteisymmärrys,  mutta loppusilauksen esteeksi voi nousta kunniakysymys jonkin pikkuseikan vuoksi.  Koska metsästys liittyy kiinteästi maanomistukseen,  niin usein kunniakysymyksen aihe löytyykin sieltä.  Tällaisia joskus ylittämättömiä kynnyksiä on muun muassa tilan koosta johtuva patruunahenki "minä kun en mökkiläisten kanssa metsästä".  Vaikeuksia aiheuttaa myös määräilynhalu ja jopa vaatimus itsensä kunnioittamisesta käsittämättä,  että kunnioitus,  auktoriteetti,  rakentuu ihmisen tekojen mukaan.  Kunnioitusta ei tule vaatimalla - pikemminkin moinen vaatimus herättää nauruntyrskettä kuulijoissa.


Metsästysseuran erityispiirteet - haaste seuran "sikariportaan" taidoille

Metsästysseuran toiminnassa on muuhun seuratoimintaan verrattuna muutamia huomattavasti poikkeavia erityispiirteitä.  Ripeästi toimiva metsästysseura tarvitsee yhtenäisen,  metsästyskelpoisen ja mahdollisimman laajan metsästysalueen.  Suomessa metsästysoikeus on ensisijaisesti maanomistajalla ja saadakseen mesästysaluetta nimiinsä,  metsästysseuran täytyy vuokrata alueet maanomistajilta.  Metsästyslaissa säädetään ohjeet,  mitä kaikkea vuokrasopimusta laadittaessa on huomioitava,  että se olisi kaikin puolin pätevä paperi.

Maanomistajan vallassa on päättää,  kenelle hän metsästysoikeuden vuokraa.  Mitä useammista tiloista alue muodostuu ja mitä enemmän omistajissa on vahvoja "persoonia",  sitä vaativampi on seuran johtoportaan urakka mesästysmaan vuokrasopimuksia kirjoitettaessa.  Valtaosa sopimuksista syntyy toki itsestään selvänä asiana,  mutta aina löytyy kimuranttisia tapauksia.

Metsästys- ja tieasioissa on monta kertaa huomattu,  että kaikki vaikuttaa kaikkeen.  Jotkut metsästykseen kuulumattomat pikkuseikat saattavat olla esteenä sopimuksen sutjakkaalle syntymiselle.  On sukuriitoja, perintöasioita,  henkilökohtaisia kaunoja,  poliittisia tai muita aatteellisia seikkoja,  eli kaikkea mahdollista,  joilla ei luulisi olevan mitään tekemistä metsästyksen kanssa.  Omistamisesta johtuva korostunut isäntämieshenki aiheuttaa joskus määräilynhalua ja jopa pieniä kiristysyrityksiä seuraa kohtaan,  kun sopimuksista neuvotellaan.  Muutaman kerran näitä sopimusesteitä on ollut myös maanomistajajäsenen kanssa neuvoteltaessa ja sitä on hämmästelty kovasti.

Suurpiirteisyys,  tasa-arvo ja tittelit pois-henki kun pitäisi olla itsestäänselvyys metsästysseuran jäsenten välillä seuran toimintaa pyöritettäessä.  Neuvottelemalla,  avoimella tiedottamisella ja pitämällä aktiivisesti yhteyksiä maanomistajiin on metsästysvuokrasopimukset saatu hyvin hoidetuksi.  Hirvien aiheuttamat vahingot taimikossa ja viljelyksillä ovat havahduttaneet valistuneet maanomistajat huomaamaan,  että yhteistyössä metsästysseuran kanssa voidaan hirvikanta pitää siedettävissä rajoissa.

Silvolan Erämiesten metsästysalue on alkuajoista laajentunut etenkin hirvijahdin päänäyttämöllä,  Suurjärven salolla,  mutta myös muualla.  Maanomistajat ovat vuokranneet Erämiehiltä tiloja,  jotka ovat olleet aikaisemmin "villeillä",  järjestäytymättömillä seurueilla.  Osa maanomistajista on liittynyt Erämiehiin jäseniksi,  kun heitä ei ole seurueisiin otettu,  ja osa ei ole "villiin" porukkaan halunnutkaan.  Alueen laajentuminen on aiheuttanut "parran pärinää" seurueissa ja Erämiehiä on syytelty valloituksista ja jopa ryöstämisestä.  Maanomistaja on kuitenkin asiansa herra päättäessään vuokrauksesta.  Erämiehiin jäseniksi liittyneet maanomistajat ovat lisäksi punninneet ja vertailleet seuran tarjoamat edut painavammaksi vaakakupissa.

Metsästysseuran alueen yhtenäisyys onkin hyvin tarkka mittari osoittamaan,  miten hyvin suhteet maanomistajiin on hoidettu.  Silvolan Erämiesten alueella on vuokrasopimus noin 160 tilanomistajan kanssa ja vuokraamattomat tilat mahtuvat toisen käden sormiin.  Metsästysseuran toiminnan runkona on laaja ja yhtenäinen metsästysalue ja hyvä yhteistyö tilanomistajien kanssa.  Joka vuosi täytyy muun seuratoiminnan lisäksi hoitaa noin viidennes vuokrasopimusten uusimisista ja kuten edellä olevasta ilmenee,  teettää se joskus paljonkin työtä.  Puurtaminen vuokrausasioiden parissa sisältää kirjeenvaihtoa ympäri Suomen,  puheluita laajalle alueelle ja autolla ajoa tasaiseen tahtiin kaikkina vuodenaikoina.  Näistä asioista huolehtiminen kuuluu seuran puheenjohtajalle ja sihteerille,  mutta jäsenistö on myös tarvittaessa asialla.

Metsästysseuran johtohenkilöiksi ei pitäisi valita patalaiskoja linssiluteita vaan ahkeria puurtajia,  jotka hallitsevat normaalin yhdistystoiminnan lisäksi myös metsästyssäännökset ja suhdetoiminnan jalon taidon.

Kiitosta yhdistysten vetäjät harvoin kuulevat,  mutta jos asiat menevät hakoteille,  niin ripitystä tulee sitäkin runsaammin.


Pikkuriistaakin hoidetaan ja metsästetään

Majavia on metsästetty Suurjärvellä ja Vääräjärvellä,  kun nämä "patomestarit ja puuhamiehet" ylittivät työsuorituksillaan maanomistajien sietorajan.  Majavan metsästykseen tarvitaan kaatolupa,  joka haetaan nykyisin paikallisesta riistanhoitopiiristä.  Majavia on ollut Erämiesten alueella 3-5 pesäkuntaa ja kaatolupia on haettu,  kun maanomistajat ovat arvioineet tuhot liian suuriksi.

Metsän kuninkaasta,  karhusta,  on tehty havaintoja vuodesta 1984 lähtien.  Karhu on käynyt hyvinkin lähellä asumuksia.  Se on maistellut Lauri Hiltusen mansikoita ja näyttänyt voimiaan kääntämällä isoja kantoja etsiessään niiden alta hunajaa mehiläispesistä.

Metsäkanalintukanta on ollut viime vuosina hupenemaan päin ja syitä on etsitty metsänhakkuista,  torjuntakemikalioista,  muista saasteista,  pikkupedoista ja jos mistä.  Pikkupetoja eli supia,  kettua ja mäyrää on tehometsästetty 2-3 vuotta,  joten jos syy löytyy sieltä,  niin lintujen pitäisi alkaa lisääntyä.  Lintujen ja muunkin riistan lukumäärä vaihtelee.  Tähän löytyy omat luonnolliset syynsä.

Jäniskanta on ollut tasainen ja monenlaista "ajokuningasta" on käynyt saloilla ja hakamailla jänikselle kyytiä antamassa,  vaihtelevalla menestyksellä.  Koiran isäntä on luonnollisesta ollut vakuuttunut oman "kuninkaansa" kyvyistä,  mutta "se naapurin rakki..."


Riistanhoitotyötä


Riistan elinehtojen parantamiseksi on tehty riistanhoitotyötä koko seuran toiminta-alueella.  Suursuolla on ollut riistapeltoja,  joihin on kylvetty kauraa,  rehukaalia,  rapsia,  ruista ja muitakin kasveja.  Hyvin ne ovat metsän eläimille kelvanneet.  Lähinnä hirviä varten on eri puolille metsästysaluetta koverrettu suolakaukaloita kaadettuihin haaparunkoihin sekä asetettu nuolukiviä pitkien kantojen päihin.  Hirvien mieltymys suolaan huomattiin,  kun hirvikanta rajusti lisääntyi ja niitä oli valtateiden luiskissa nuolemassa tieltä roiskunnutta maantiesuolaa.  Samalla hirvet aiheuttivat paljon kolareita ja vaaratilanteita.  Kauas tiestä sijoitetuilla suolapaikoilla pyritään vähentämään hirvien aiheuttamaa liikennehaittaa.

Savotoiden sivutuotteena syntyy latvuksia ja oksia,  joista jänikset ja hirvet saavat talvella lisäravintoa paksun lumen aikaan.  Jäniksille on tarjottu talvella heinää riippupusseista sekä leppävihkoja.  Metsäkanalinnuille on muutamana talvena ollut viljaa tarjolla ruokinta-automaateista avonaisilla paikoilla,  joissa linnut eivät ole alttiina haukkojen hyökkäyksille.

Onko näillä riistanhoitotöillä sitten merkitystä riistakantojen määrään ja kuntoon,  onkin jo vaikeasti ratkaistava kysymys.  Metsästäjän mieltä rauhoittaa kuitenkin tieto,  että jotain on sentään tullut asian eteen tehdyksi.


Kilpailuja,  ammuntaa ja muuta vipinää

Tilanteen vakauduttua ja jäsenistön lisääntyessä toimintaa laajennettiin järjestämällä ampumakilpailuja hirvi-,  luodikko-  ja haulikkoampujille.  Suurin osa kilpailuista on järjestetty Kerimäen ampumaradalla,  mutta osa kisoista on pidetty Sairasen veljesten soramontun maastossa Niinimäessä.  Nousulan liepeillä vanhan kirkonkylän arvokkaissa kulttuurimaisemissa on järjestetty hirvenhiihtokilpailuja.  Hirvenhiihtokilpailut ovat vaatineet järjestelytehtäviin noin 20 miehen esikunnan.  Tehtäviin on löytynyt miehiä ja naisia kiitettävästi ja kilpailut on voitu viedä kunnialla läpi.

Taloudellisesti tuottoisampia ovat olleet pilkkikilpailut,  joita on pidetty Kieluunjärvellä ja Suurjärvellä.  Ne ovat vaatineet talkoohenkeä palkintojenkerääjiltä ja myötämielisyyttä palkintojen antajilta.  Ampumaurheilijana on kunnostautunut erityisesti Veikko Mäkelä,  joka on ollut palkintopallilla SM-kisoissa saakka.  Veikko rökittää nuorempia vielä "tervaskantonakin".  Hirvikiväärimiehiä on eniten patisteltu ampumaradalle,  sillä harjoittelu ja kilpailut antavat varmuutta tositilanteissa.  Seuran varoin ostettiin latausvälineet kiväärimiehille,  jotka voivat näin säästää hieman omia rahojaan.


Suhdetoimintaa - kutsu lihapatojen äärelle


Metsästysseuran tärkein vuotuinen juhla ja pr-tilaisuus on metsästysmaan vuokraajille,  jäsenille ja muille kutsuvieraille tarjottu hirvipaisti tykötarpeineen.  Viime vuosina höysteenä on ollut pieniä ohjelmanumeroita ja illan päätteeksi tanssia Kyläpelimannien soiton tahtiin.  Paistitilaisuus on koonnut paikalle keskimäärin 150-200 henkeä ja tilaisuuden on todettu jalostavan yhteishenkeä kaikin puolin.  Suuri ansio tilaisuuden onnistumisesta kuuluu seuran päteville taustavoimille eli topakoille emännille.

Metsästysseuralle elintärkeä pr-tilaisuus on se,  kun maanomistajan kanssa allekirjoitetaan mesästysmaan vuokrasopimus ja keskustellaan seuran asioista ja niiden hoitamisesta.  Seuran kannattaa kuunnella maanomistajien neuvoja,  toivomuksia ja vihjeitä.  Silvolan Erämiesten voitaneen arvioida hoitaneen suhteensa maanomistajiin kunnialla,  sillä seuran noin 3000 ha:n metsästysalue koostuu,  kuten edellä mainittiin,  noin 160 tilanomistajasta ja alue on käytännöllisesti katsoen yhtenäinen.

Lehdistöön päin on pidetty yhteyksiä ilmoitusten,  kokous- ja kilpailujuttujen avulla,  mutta asialliset ja rakentavat artikkelitkin olisivat tarpeen.  Liikelaitokset ja pankit ovat pöngittäneet toimintaa lahjoittamalla palkintoja kilpailuihin.  Suurten hirvisaaliiden aikaan lahjoitettiin yhdestä hirvestä saatu rahallinen tuotto kokonaisuudessaan Kerimäen Sotainvalidien yhdistykselle.


Katseet eteenpäin....

Silvolan seudun kyläkuntien ainoa rekisteröity metsästysseura,  Silvolan Erämiehet,  jatkaa toimintaansa yhdistyslain,  sääntöjensä ja aikaisemman kokemuksensa viitoittamaa tietä.  Seura ottaa kokouspäätöstensä perusteella jäseniksi ensisijaisesti niitä,  jotka tuovat mukanaan uutta metsästysmaata ja harkinnan mukaan muita asiasta kiinnostuneita.  Uusia ja rakentavia ajatuksia otetaan mielihyvin vastaan.



 
Powered by Smart Kotisivutyökalu